Lemmyn hurtti huumori lensi suomalaismainoksen kulisseissa – "Maitoa hän ei maistanut"

Motörheadin edesmennyt laulaja ja rocklegenda Lemmy Kilmister esiintyi Helsingissä reilu kuukausi sitten. Suomen-vierailun yhteydessä mies teki maitomainoksen ja paljasti kuvauksissa todellisen luonteensa.

Vain kaksi päivää 70-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen aggressiiviseen syöpään menehtynyt Lemmy Kilmister eli täysillä viimeiseen asti. Mies ei viime vuosinaan markkinoinut itseään lähes lainkaan eikä tehnyt ylimääräisiä julkisia esiintymisiä. Tästä huolimatta suomalainen mainostoimisto onnistui saamaan rokin kulttihahmon esiintymään Valion mainoksessa.

Maailmankuulun maineensa ja lauluäänensä lisäksi Kilmister oli äärimmäisen huumorintajuinen mies. Hän yllätti ja piti tehdä asioita, jotka poikkeavat normeista.

Kilmister ja hänen managerinsa näkivät Markus Virpiön vuonna 1997 kuvaaman alkuperäisen "Ikinä en ole maitoa juonut, enkä juo" -mainoksen. Kun Lemmyä pyydettiin esiintymään mainoksen uudelleenkuvattavassa versiossa, mies innostui ajatuksesta heti.

– Ajatus Lemmy Kilmisteristä mainostamassa maitoa oli niin positiivisen outo, että hän kiinnostui ja suostui, kertoo mainostoimisto Hasan & Partnersin operatiivinen johtaja Jussi Lindholm MTV.fille.

Kuvausjärjestelyt tehtiin huolella ja Kilmisteriltä kului kuvaukseen kokonaisuudessaan vain pari tuntia. Ripeästä työtahdista ja jo pitkälle edenneestä sairaudestaan huolimatta Kilmister teki lähtemättömän vaikutuksen mainosta kuvanneeseen työryhmään.

– Tietty väsymys hänestä näkyi. Mutta sitäkin vahvempana hänestä huokui elämänilo ja läsnäolo. Hän oli todella skarppi, Kilmisteristä henkilökohtaisesti huolta pitänyt Lindholm sanoo.

Miehen ripeästä järjenjuoksusta kertoi hänen työryhmälle heittämänsä kommentit.

– Hän osasi kettuilla oikealla tavalla ja sai kaikki nauramaan sarkastisella huumorintajullaan, Lindholm jatkaa.

Vaatimukset vähissä, mutta tiukkoja

Alkuperäisen mainoksen ideologia tuntui maailmantähdelle enemmän kuin luonnolliselta.

– Hänen takahuoneen vaatimuslistansa oli erittäin lyhyt: vodkaa ja tuoremehua. Hän ei maitoa maistanut, Lindholm kertoo ikimuistoisesta kuvauspäivästä.

Kilmisterin poismenon jälkeen alkuperäisen mainoksen julkaisu päätettiin perua. Motörhead on kuitenkin pyytänyt kaikkia Kilmisterin kanssa tekemisissä olleita tahoja jakamaan hyviä muistoja, joten tyhjin käsin ei maitotuoteyritys jäänyt. Televisioon päätyi mainoksesta lopulta toisentyyppinen versio.

– Yksi otoista oli sellainen, että Kilmister toteaa hyvin tyylilleen ominaisesti lopuksi " You assholes" (suom. senkin paskiaiset). Sen sanoessaan hänen silmänsä nauroivat ja kasvonsa hehkuivat iloa, Lindholm sanoo.

Kyseinen otto päätyikin mainokseen, jonka lopussa kehotetaan nostamaan (maito)malja edemenneelle tähdelle.

Lue myös:

    Uusimmat