Lego Masters -ohjelman voittajat Julius ja Tino – erikoisosaamiset yhdistivät: ”En olisi ikinä uskonut, että löytyy noin hyvää tiimiparia”

Tinon ja Juliuksen lopputyö: Höyrykaupunki 0:32
Katso video! Juliuksen ja Tinon huikea taidonnäyte Lego Masters -finaalitehtävässä!

Tino ja Julius ovat suomen ensimmäiset Lego Masters -voittajat.

Kevään suosikkiohjelmaksi nousseen Lego Masters -ohjelman ensimmäiset voittajat ovat selvillä. Koko kilpailun voiton veivät kaverukset Tino 20.  ja Julius 16.

Kaverukset eivät tunteneet toisiaan ennen ohjelmaan osallistumista, mutta yhteinen sävel löytyi nopeasti. Molemmilla oli alusta asti omat erikoisosaamisensa. Julius on erikoistunut tekniikkaan ja toimivuuteen, kun taas Tinon osaamista on pienet yksityiskohdat ja visuaalisuus.

– Tulimme heti juttuun keskenämme. En olisi ikinä uskonut, että löytyy noin hyvää tiimiparia. Osaamme toimia yhdessä ja isona etuna oli se, että molemmilla on omat erikoistaitonsa, Julius sanoo.

Pojat hurmasivat taidoillaan niin tuomariston kuin katsojatkin mitä upeimmilla taidonnäytteillä. Haasteita matkan varrella kuitenkin oli.

– Ehdottomasti toisen jakson tehtävä, jossa piti rakentaa tuhoutuva malli. Rakennelman piti mennä rikki näyttävästi. Se oli todella haastavaa, Tino kertoo.

Kuvaukset sujuivat kaverusten mukaan nopeasti ja kuvauksissa oli hyvä tunnelma.

– Todella positiivinen ympäristö ja vaikka kyseessä olikin kilpailu, niin kaikki joukkueet tsemppasivat toisiaan ja tunnelma oli tosi hyvä, Tino jatkaa.

Usein ohjelmassa nähtyihin tehtäviin oli varattu liki 15 tuntia rakennusaikaa, joka saattoi katsojista tuntua pitkältä. Molemmat kuitenkin vakuuttavat, että usein aika tuntui liian lyhyeltä.

– Meillä oli ruokatauot ja muutamia taukoja pidimme, mutta muuten aika saattoi toisinaan tuntua jopa liian lyhyeltä, Tino toteaa.

– Se olisi varmaan ollut joitain työaikalakeja vastaan, jos olisimme rakentaneet vuorokauden ympäri, Tino nauraa.

Molemmat yllättyivät voitostaan ja yhteistyö kaveruksilla jatkuu. Seuraavat haasteet molemmilla on jo tiedossa. Tino valmistautuu yliopisto-opintoihin ja Juliuksen aika menee lukiossa. Legoharrastus on molemmille kuitenkin rakas ja molemmat lähtisivät uudestaan mukaan ohjelmaan, jos kutsu kävisi.

Kaverukset haluavat kannustaa muitakin legoharrastajia osallistumaan ohjelman mahdollisesti tuleville kausille.

– Usko omaan rakentamiseesi. Usein legorakentaminen mielletään lapsellisena, mutta sitä se ei ole. Tärkeintä on luottaa omaan tekemiseen ja kehittää omia vahvuusalueitaan, Julius summaa.

– Ei kannata välittää muiden mielipiteistä vaan mennä kohti omia intohimoja, Julius lisää.


Lue myös:

    Uusimmat