Lauran poika tuomittiin murhasta, Marketan lapsi surmasi huumepäissään... – kolme äitiä kertoo, miltä tuntuu, kun oma lapsi joutuu vankilaan

1:59
Äidit kertovat, miltä tuntuu kun oma lapsi tuomitaan vankilaan.

Suomessa on kymmeniä tuhansia rikoksesta tuomitun läheisiä. Vankeus koskettaa rikoksentekijän lisäksi myös koko hänen lähipiiriään. Heistä ja heidän kokemuksistaan puhutaan verrattain vähän, vaikka rikos järkyttää heitäkin. MTV Uutiset tapasi kolme äitiä, joista jokaisen lapsi on vankilassa.

Lauran lapsi tuomittiin toisen tekijän kanssa tuttavansa murhasta runsas vuosi sitten. Tekoaikaan 18-vuotias poika riisti kaverinsa kanssa erityisen raa’alla ja oikeuden mukaan jopa ylitörkeällä tavalla 25-vuotiaan tuttavansa hengen. Laura esiintyy jutussa vain etunimellään eikä hän halua näyttää kasvojaan yksityisyydensuojan ja aran aiheen takia.

Lauran mukaan poika oli huumeista sekaisin tekoa tehdessään. Huumeidenkäyttöä oli jatkunut jo useamman vuoden, joten sinänsä äiti ei yllättynyt, että poika syyllistyi rikokseen. Rikostyyppi tuli kuitenkin shokkina.

– Romahdin täysin, kun poliisit tulivat luoksemme. On todella vaikea käsitellä sitä, että oma lapsesi riistää jonkun hengen. Tunteet menivät laidasta laitaan. Oli surua, tuskaa, häpeää ja vihaa.

Kuin pudotus kuiluun

Täysin samoja tunteita on kokenut Marketta Hölttä, jonka poika tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen vuonna 2018. Teon aikaan 28-vuotias poika tappoi huumepäissään itselleen täysin tuntemattoman ihmisen. Mitään syytä tekoon ei ollut.

– Se on karmeaa. Aluksi tuntui kuin olisin pudonnut johonkin kuiluun. Se ei tullut yllätyksenä, että poika joutuu vankilaan huumeidenkäytön seurauksena, mutta en olisi uskonut, että hän surmaa täysin ventovieraan ihmisen, Hölttä sanoo.

Miltä tuntuu, kun oma poika tuomitaan toisen ihmisen murhasta? Loppuuko rakkaus? Katso kolmen äidin pysäyttävä haastattelu kokonaisuudessaan.

16:48

Suomessa väkivaltarikoksista tuomitut on suurin vankiryhmä. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan vuonna 2019 väkivaltarikoksista oli tuomittu runsas kolmannes vangeista, joista 21 prosenttia istui tuomiota henkirikoksesta ja 16 prosenttia pahoinpitelyrikoksesta.

Vankila oli hyvä pysäytys

Huumeet ovat yhä vahvemmin osana rikoksia ja ne vaikuttavat eri tekojen taustalla. Myös huumausainerikoksista tuomittujen osuus on noussut Suomessa voimakkaasti. Vuonna 2019 heidän osuutensa kaikista vankeusvangeista oli runsas viidennes.

Yksi vankilassa istuvista huumerikollisista on Noona Muonan 22-vuotias poika.

– Poikamme aloitti huumeidenkäytön yläasteikäisenä ja käyttö paheni vuosien mittaan. Viime syksynä hän sai seitsemän vuoden vankeustuomion kymmenistä eri rikoksista.

Äiti oli seurannut lapsensa päihdehuuruista elämää vierestä jo useamman vuoden. Apua oli haettu monesta paikasta, mutta turhaan.

– Helpotus oli ensimmäinen tunne, kun poikamme joutui vankilaan. Olemme eläneet huumemaailmassa niin pitkään ja siihen on liittynyt niin järkyttäviä asioita, että lopulta rikokset eivät tunnu missään. Ne ovat vain seurausta siitä kaikesta kauheasta. Minulla on nyt rauhallisempi olo, kun tiedän missä hän on. Jos poikaani ei olisi pysäytetty, hän olisi voinut aiheuttaa jonkun kuoleman tai kuolla itse.

Tekijöiden omaisille apua tarjolla vain vähän

Rikoksentekijän omaisille ei tarjota samalla tavalla tukea ja apua kuin vaikkapa henkirikoksen uhrien omaisille. Marketta Höltälle ja hänen miehelleen ei tarjottu apua mistään. Lauralle rikospoliisit antoivat sentään kriisipäivystyksen puhelinnumeron.

Apua tälle omaisryhmälle on yhteiskunnassamme tarjolla vain vähän. Osittain sen takia Hölttä perusti keväällä 2020 Vankien vanhemmat – yhdistyksen, johon voivat liittyä kaikki rikoksentekijän vanhemmat ja isovanhemmat.

Tarkoitus on antaa vertaistukea ja keskusteluapua.

– Vertaistuen lisäksi pyrimme vaikuttamaan siihen, että vankilaolosuhteet, koulutus ja päihdekuntoutus tukisi sitä, että ihmiset voisivat vankilasta vapautuessaan aloittaa normaalin elämän. Heillä pitäisi olla siihen oikeus, Hölttä sanoo.

Vertaistuki on tärkeää

Lauralle ja Muonalle vertaistuki on ollut elintärkeää.

– Rikoksentekijän omaisen roolia ei ymmärrä kukaan muu kuin toinen saman kokenut. Ei huumeidenkäyttäjän omaisen elämää ymmärrä kukaan muu kuin sellainen, joka on itse sitä elänyt, Muona sanoo.

Muona on hakenut itse apua eri paikoista.

– Heti kun poikani jäi kiinni kannabiksesta, soitin Irti huumeista ry:hyn. Olen saanut kaikki nämä vuodet sieltä apua ja vertaistukea. Se on pitänyt kasassa. Lisäksi olen saanut arvokasta apua Kondis ry:n kautta ja nyt Vankien vanhemmilta.

Muona antaa kiitosta myös virkavallalle.

– Olen kohdannut ymmärtäväisiä ja empaattisia poliiseja silloin, kun poikani on jäänyt kiinni eri rikoksista. Poliisit ovat kertoneet minulle, mitä tapahtuu ja miten asiat nyt etenevät.

Voimakasta syyllisyyttä

Jokainen haastatelluista äideistä on potenut voimakasta syyllisyyttä ja häpeää lapsensa rikoksista. Hölttä koki aluksi olevansa itse syyllinen.

– Meni kuukausia ennen kuin kehtasin näyttää naamaani missään julkisilla paikoilla, missä voisin törmätä tuttuihin. Häpeä ja syyllisyys asui minussa pitkään.

– Kun perheitä ja vanhempia syytellään, pitäisi muistaa, että vastaavaa voi sattua kenelle vain. Huumeriippuvuus ei ole riippuvainen vanhemmista, perhetaustasta tai asuinpaikasta. Sosiaalisilla ja taloudellisilla seikoilla ei ole merkitystä siinä, kuka sairastuu päihderiippuvuuteen, Muona muistuttaa.

Hylkääminen ei käynyt mielessäkään

Vaikka äidit olivat aluksi erittäin vihaisia lapsilleen heidän rikoksistaan, ei oman lapsen hylkääminen käynyt kenelläkään mielessäkään.

– Tapahtunut on vain vahvistanut suhdetta poikaani. Minulle on tullut olo, että en halua luopua hänestä, vaan suojella häntä. En voi jättää häntä nyt, koska juuri nyt hän tarvitsee minua. Poikani on kaikesta huolimatta äärimmäisen rakas ja tärkeä, Muona sanoo.

– Äitinä on huoli lapsesta, miten hän selviää vankilassa. Missään kohtaa minulle ei tullut ajatusta, että hylkäisin hänet. Minulta on kysytty, miten äidinrakkaus kestää tällaisessa tilanteessa. Olen sanonut, että se ei häviä mihinkään, Laura kertoo.

– Poikamme teko erottaa meidän perheemme ehdottomasta enemmistöstä suomalaisia perheitä. Tämä on haava, joka ei mene koskaan umpeen, vaan jää meihin loppuiäksi. Silti poikamme on minulle läheisempi kuin aikoihin ja uskon, että selviämme yhdessä, Hölttä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja