Lauran 18-vuotias poika tuomittiin murhasta – syyllisyys ja häpeä vyöryivät päälle, mutta äidinrakkaus ei kadonnut: "Rakas poikani teostaan huolimatta"

1:59
Katso video: Äidit kertovat, miltä tuntuu kun oma lapsi tuomitaan vankilaan.

Laura on tavallinen kolmen lapsen äiti, mutta hänet erottaa suurimmasta osasta suomalaisia vanhempia se seikka, että yksi hänen pojistaan on tuomittu murhasta. 18-vuotias poika syyllistyi murhaan alkuvuonna 2020.

Nuori mies riisti kaverinsa kanssa erityisen raa’alla ja oikeuden mukaan jopa ylitörkeällä tavalla 25-vuotiaan tuttavansa hengen. Laura esiintyy jutussa vain etunimellään, eikä hän halua näyttää kasvojaan yksityisyydensuojan ja aran aiheen takia.

Laura oli kotona helmikuussa 2020, kun poliisit tulivat perheen kotiovelle. Partio etsi Lauran vanhinta poikaa.

– Poliisit kertoivat, että poikaani epäillään henkirikoksesta. Romahdin aivan täysin. Minulla ei ole paljonkaan muistikuvia ensimmäisestä kuukaudesta tämän shokkiuutisen jälkeen, Laura kertoo.

Huumeet tulivat kuvioon yläkoulussa

Lauran poika Kalle (nimi muutettu) oli alkanut käyttää huumeita 15-vuotiaana. Käyttö alkoi kannabiksesta ja eteni siitä kovempiin huumeisiin. Äiti huomasi jo varhaisessa vaiheessa, että yläkoulua käyvällä pojalla ei ollut kaikki hyvin.

– Lähdin heti hakemaan hänelle apua. Ensin päihdeklinikan kautta, ja sitten lastensuojelusta. Poika oli sijoituksessakin 1,5 vuotta. Kolmen vuoden aikana ennen henkirikosta hän oli vain kolme kuukautta selvänä, jolloin hän oli erityisen huolenpidon jaksolla.

Äidin mukaan perhe teki paljon Kallen auttamiseksi, mutta se ei tehonnut.

– Me yritimme kaiken mahdollisen, mutta aika mahdotonta on vanhempana saada nuoren huumeidenkäyttöä loppumaan, jos lapsi itse ei sitä halua. Nuorella on vielä kaikkivoipainen ajatusmaailma, ja hän kuvittelee voivansa lopettaa käytön, kun sitä haluaa.

Vaikea asia käsitellä

Lauran mukaan poika oli huumeista sekaisin myös henkirikosta tehdessään. Kallen syöksykierre huumeiden kanssa oli jatkunut jo niin monta vuotta, että sinänsä äiti ei yllättynyt, että poika syyllistyi rikokseen. Se tuli kuitenkin shokkina, että kyse oli henkirikoksesta.

– On todella vaikea käsitellä sitä, että oma lapsesi riistää jonkun hengen. Tunteet menivät laidasta laitaan. Oli surua, tuskaa, häpeää ja vihaa. Olin pysynyt jotenkuten tolpillani kolme vuotta, mutta henkirikoksen jälkeen en enää jaksanut.

– Mietin jopa siinä vaiheessa, että olisi ollut parempi, jos uhri olisi ollut minun poikani. Olisi ehkä ollut helpompi hyväksyä, että hän on kuollut kuin se, että sinun lapsesi on tappanut jonkun.

Syyllistäminen satuttaa

Aluksi Laura häpesi voimakkaasti poikansa tekoa. Äiti sulkeutui kotiinsa eikä uskaltautunut edes kauppaan. Kun hän viimein lähti ihmisten ilmoille, hän sai paniikkikohtauksen kaupan kassalla ja juoksi pois paikalta ilman ruokatavaroita.

– Tuntui kauhealta pelkkä ajatuskin tavata ihmisiä, jotka tunsivat meidät, poikani tai uhrin. Se pelotti.

Laura tunsi ihmisten katseet ja koki valtavaa syyllisyyttä. Häntä satuttaa se, miten paljon erityisesti nuorten rikoksentekijöiden vanhempia syyllistetään etenkin nettikeskusteluissa lastensa teoista.

– Kun aikaa kului, rupesin sanomaan itselleni, että olen tehnyt kaikkeni, mitään enempää en olisi pystynyt tekemään. Se suututtaa minua, kun rikoksentekijöiden vanhempia haukutaan ja syyllistetään. Kunpa he vain tietäisivät, miten paljon me teimme poikamme eteen kolmen vuoden ajan. Etsimme hänelle apua eri paikoista, veimme hoitoon, annoimme hänet sijoitukseen, etsimme häntä lukuisia kertoja hatkareissuilta ja soitimme poliiseja hänen peräänsä.

– Haluaisin sanoa näille ihmisille, jotka haukkuvat ja syyllistävät, että te ette ikinä haluaisi elää sitä elämää, mitä me olemme eläneet.

Miltä tuntuu, kun oma poika tuomitaan toisen ihmisen murhasta? Loppuuko rakkaus? Katso kolmen äidin pysäyttävä haastattelu kokonaisuudessaan.

16:48

Pojalla täysin tavallinen lapsuus

Lauran kaksi muuta poikaa eivät käytä huumeita eivätkä he ole syyllistyneet rikoksiin. Lauran mukaan perhe on kaikin tavoin normaali.

– Meillä on vietetty tavallista perhe-elämää ja oltu paljon lasten kanssa kotona. Olen miettinyt pääni puhki, mikä meni vikaan Kallen kohdalla, mutta en tiedä miksi näin tapahtui.

Henkirikoksen jälkeen vanhemmat potivat syyllisyyttä poikansa teosta. Melko nopeasti he kuitenkin ymmärsivät, että teko ei ollut heidän vikansa.

– Kallella oli täysin normaali lapsuus ja hänen veljistään on kasvanut tavallisia nuoria. Kenelläkään muulla perheessämme ei ole päihdeongelmaa kuin Kallella. Enää en koe, että tapahtunut olisi minun vikani.

Lääkitsi itseään kannabiksella

Kallella diagnosoitiin yläkoulussa ADHD, minkä tiedetään altistavan rikolliselle käyttäytymiselle. Poika sai siihen lääkityksen, mikä myös auttoi. Vielä yläkoulun ensimmäisillä luokilla Kalle oli taitava oppilas.

Laura kuvailee poikaansa empaattiseksi ja perusluonteeltaan positiiviseksi.

Yhdeksännellä luokalla Kallen kaveripiiri kuitenkin muuttui täysin. Silloin kuvioon astui myös kannabis.

– Kalle jätti ADHD-lääkityksen pois ja alkoi lääkitä itse oireiluaan huumeilla. On vaikea sanoa, mikä laukaisi tämän. Olen myös ajatellut, että on turhaa jossitella kaikkea mennyttä, kun sille ei enää voi mitään.

Pitkä toipuminen

Poliisin rikostutkijat antoivat heti teon jälkeen Lauralle kriisipäivystyksen numeron. Muutamaa viikkoa myöhemmin Laura soitti sinne ja pyysi apua. Hän on kiitollinen siitä, että poliisit kohtasivat perheen hyvin ja asiallisesti.

Laura sai asiallista ja hyvää apua kriisipäivystyksestä. Hän jäi tapahtuneen jälkeen sairauslomalle työstään. Toipuminen oli hidasta.

Laura lähti myös hakemaan vertaisapua heti, kun hän pääsi vähän jaloilleen. Hän oli käynyt jo ennen henkirikosta Kondis ry:n vertaisryhmässä ja viime keväänä hän otti yhteyttä vasta perustettuun Vankien vanhemmat-yhdistykseen. Sieltä löytyi hyviä keskustelukavereita.

– Minulle on ollut todella tärkeää, että olen saanut keskustella muiden rikoksentekijöiden vanhempien kanssa. Kukaan muu ei voi täysin ymmärtää tilannettamme kuin he. Minulla on läheisiä kenelle puhua, mutta en halua kuormittaa heitäkään liikaa.

– Kannustan kaikkia muitakin rikoksentekijöiden vanhempia ja läheisiä hakemaan apua itselleen. Vertaistuki on todella iso apu.

Kannustaa avoimuuteen

Laura on ollut aina avoin poikansa päihdeongelmasta. Hän puhui siitä jo vuosia sitten tutuilleen ja ystävilleen, kun Kallen huumeidenkäyttö paljastui vanhemmille.

– Päätin heti olla avoin asian kanssa, koska en haluaisi, että kukaan vanhempi joutuu yksinään pohtimaan asioita, mitä itse mietin, ennen kuin sain tukea poikamme päihdeongelmaan. Toivon, että asioista puhumisesta voisi olla apua myös toisille vanhemmille.

Nyt Kalle on ollut vankilassa runsaan vuoden. Hänet tuomittiin käräjäoikeudessa murhasta, vaikka hän itse myönsi vain tapon. Tapaus etenee vielä hovioikeuteen.

Vankilassa Kalle on saanut tukea päihteettömyyteen. Hän on ollut selvinpäin koko vankeusajan.

– On ollut ihanaa huomata, että vankilassa vanha Kalle on tullut takaisin. Nyt näen taas tavallisen poikani, joka voi paremmin kuin huumeita käyttäessään, äiti iloitsee.

Puolentoista vuoden aikana Laura on ehtinyt miettiä paljon poikansa rikosta ja henkirikoksen uhria.

– Olen ajatellut uhria ja hänen läheisiään todella paljon. On aina surullista, kun nuori ihminen menettää henkensä huumeiden takia. Koko teko oli huumeiden aikaansaamaa.

Ei ajatuksia hylkäämisestä

Vihasta ja surusta huolimatta Laura ei ole hylännyt poikaansa. Koronarajoitusten takia vanhemmat eivät ole juurikaan päässeet tapaamaan Kallea vankilassa, mutta poika soittaa joka viikko vankilasta vanhemmilleen.

– Välittömästi teon jälkeen tuli ajatus, että miten voin olla enää tekemisissä Kallen kanssa, kun hän on tehnyt tällaisen rikoksen. Mutta missään kohtaa minulle ei tullut mieleeni, että hylkäisin hänet. Minulta on kysytty, miten äidinrakkaus kestää tällaisessa tilanteessa, mutta olen sanonut, että ei se häviä mihinkään.

– Kalle on aina oma rakas poikani teostaan huolimatta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja