Lasten järkyttävät puhelut tulipalon keskeltä hätäkeskukseen: "Me kuollaan tänne"

Talonsa palamaan sytyttänyttä äitiä syytetään lastensa tapon yrityksistä 0:23

Tuhotyöstä ja kolmen lapsensa tapon yrityksistä syytetty 41-vuotias nainen piteli korviaan ja itki vuolaasti, kun Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kuultiin hänen kahden vanhimman lapsensa soittamat hätäkeskuspuhelut.

Perheenäiti soitti itse ensimmäisen puhelun hätäkeskukseen 20. helmikuuta kello 6.26.

Perheen vanhin lapsi, 17-vuotias poika, soitti hätäkeskukseen vain hetkeä myöhemmin, kello 6.30. Poika kävi myös puhelun aikana pelastamassa äitinsä talon alakerrasta ulos, jonka jälkeen hän kehotti nuorempia sisaruksiaan hyppäämään alas talon yläkerran parvekkeelta.

Poika on rauhallinen

17-vuotias poika oli hätäpuhelussa yllättävän rauhallinen ja järkevä.

– Täällä on tulipalo, poika sanoo ja kertoo selkeästi kotinsa osoitteen.

Poika sanoo useaan kertaan puhelun aikana, ettei hän tiedä tarkkaan mikä talossa palaa, mutta sisältä nousevat liekit.

– Liekit nousee tuolla yläkertaan, kun mä heräsin, poika sanoo ja kertoo päässeensä ulos oman huoneensa ikkunasta.

Hätäkeskuspuhelun alkaessa poika seisoo talon terassin katolla. Liekit näkyvät koko ajan hänen sivullaan.

Poika kertoo kaikkien muiden olevan vielä sisällä talossa.

– Mä huusin kaikkia ulos, mut mä en tiedä, pääseeks ne tuolta.

Poika kertoo rauhallisen järkevästi, että kyse on noin 200-neliöisestä omakotitalosta. Hätäkeskuspäivystäjä kertoo apua olevan tulossa paikalle.

Puhelun aikana poika hyppää parin metrin matkan terassin katolta alas maahan.

– Miun vanhemmalta lähti taju tähän terassille, ilmeisesti liikaa savua ollu tuol sisällä, poika kertoo ja sanoo kahden lapsen olevan vielä sisällä talossa.

Puhelun lopuksi poika kertoo yrittävänsä saada äidin kauemmaksi talon terassilta.

Tyttö huutaa hädissään

Seuraavan puhelun hätäkeskus sai kello 6.31, kun perheen 13-vuotias tyttö soitti talon parvekkeelta. Tyttö oli pelastautunut sinne palavasta talosta yhdessä 11-vuotiaan pikkuveljensä kanssa.

– Meidän talo on tulessa, tyttö huutaa puhelimeen.

Hän kertoo hätäkeskuspäivystäjälle, että parvekkeella on kaksi lasta.

Tyttö kirkuu ja itkee kovaa puhelimeen ja huutaa "äkkiä, apua".

Tyttö sanoo monta kertaa puhelimeen, että tulisi nyt apua paikalle nopeasti.

– Sinne on tulossa teille apua. Ettehän te menny takaisin sisälle? päivystäjä kysyy.

– Ei me voida mennä, koko talo on täynnä savua. Liekkejä tulee joka puolelta ja sivuilla, tyttö huutaa puhelimeen.

– Pysykää siellä parvekkeella, päivystäjä sanoo kun tyttö kertoo, etteivät he voi veljensä kanssa hypätä alas.

– On se pikkusen sa***na vaikeeta kun seinä palaa. Me kuollaan, tyttö huutaa.

Syytetyn naisen on vaikea kuunnella puhelua oikeussalissa, ja hän puristaa tiukasti korviaan kiinni. Samalla hän itkee jatkuvasti.

Myös paikalla oleva perheenisä puhkeaa itkemään, kun hän kuulee tyttärensä kirkuvan puhelun aikana. Lopulta miehen on poistuttava oikeussalista.

Syyttäjä Hanna Kankaala huomautti puhelun lopuksi, että tallenteelta kuulee selvästi, että tilanne oli konkreettisesti henkeä uhkaava.

Kovaa kirkumista

Tytön ensimmäinen puhelu hätäkeskukseen katkeaa, mutta hän soittaa uudestaan 20 sekunnin kuluttua, kello 6.36.

Puhelu alkaa lapsen kovalla kirkumisella.

– Ei me saada henkeä enää, mitä me tehdään, tyttö huutaa puhelimeen.

Hätäkeskuspäivystäjä yrittää rauhoitella tyttöä kertomalla, että apua on tulossa paikalle.

Tyttö huutaa isoveljelleen alas.

– Auta, ne liekit on tässä. Me hypätään, äiti on kuollu jo, lapsi sanoo puhelimessa.

Isoveli kannustaa pikkusisaruksiaan hyppäämään alas parvekkeelta. 13-vuotias tyttö kannustaa ensin pikkuveljeään hyppäämään alas, ja hän lupaa hypätä itse perässä.

Pudotusta on useampi metri ja ulkona on pimeää. Lapset empivät hyppäämistä jonkin aikaa. Lopulta molemmat hyppäävät.

Isoveli tulee puhelimeen ja kertoo hätäkeskuspäivystäjälle, että kaikki ihmiset ovat nyt ulkona talosta. Sisälle tulipalon keskelle jäi ainoastaan perheen kaksi mäyräkoiraa.

Viimeisen hätäkeskuspuhelun aikana palokunta saapuu paikalle. Ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt saapuvat paikalle, kun ensimmäisestä hätäpuhelusta on kulunut noin 11 minuuttia.

Äiti ja lapset kuljetetaan paikalta sairaalaan. Äiti otetaan kiinni tuhotyöstä ja kolmesta murhan yrityksestä epäiltynä kolme päivää myöhemmin. Viikon kuluttua tulipalosta hänet vangitaan.

Nyt syyttäjä vaatii naiselle vähintään seitsemän vuoden vankeusrangaistusta tuhotyöstä ja kolmesta tapon yrityksestä. Nainen kiistää syytteet.

Lue myös:

    Uusimmat