Yle on raivostuttanut poliitikkoja vuosikymmeniä: Uutuuskirja arvioi, miksi Atte Jääskeläinen nöyrtyi raivostuneen Juha Sipilän edessä

Nyt julkaistu kirja kertoo 30 vuoden ajalta Yleisradion uutistoiminnan kehityksestä, poliittisen vaikuttamisen muutoksista, johtajien valinnoista ja digitaalisuuteen siirtymisestä. 

Sähköinen tiedonvälitys muutoksessa

Sähköinen mediakenttä on muuttunut valtavasti 30 vuodessa. Muutamasta tv-kanavasta on siirrytty digitalisaation myötä kymmeniin kanaviin ja Yleisradio joutuu kilpailemaan niin televisiossa kuin radiossakin lukuisten kaupallisten kilpailijoiden kanssa. 

Myös internet, sosiaalinen media ja suoratoistopalvelut ovat jotain sellaista, joiden tulevaisuutta ei 30 vuotta sitten vielä tarkoin ymmärretty. 

Valtava tarjonta on vähentänyt yksittäisten ohjelmien katsojamäärää, miljoonayleisöjä on harvoin. Tämä koskee myös uutisohjelmia, jotka enemmänkin koostavat päivän tapahtumat yhdeksi koosteeksi kuin kertovat uusia uutisia. 

Kaiken lisäksi tv-katsojat vanhenevat, kun osa nuorista on hylännyt television kokonaan. Nuorimmat ikäluokat saavat tietonsa muun muassa Tiktokista, jossa niin Yleisradio kuin monet muutkin mediat tavoittelevat katsojia lyhytuutisillaan. 

Poliitikot valvovat Yleä

Politiikka on ollut Yleisradiossa läsnä monessa muodossa. Hallintoneuvoston jäseniä, pääjohtajia ja muitakin johtajia valittiin aiemmin yleensä poliittisin perustein mutta tästä huolimatta toimittajat ovat kyenneet tekemään työnsä melko itsenäisesti.  

Yleisradion korkein hallinto koostuu nykyisin hallintoneuvostosta, hallituksesta ja pääjohtajasta. 

Hallintoneuvosto on kansanedustajista koostuva melko turhaksi koettu keskustelukerho, sillä varsinaiset päätökset eli budjetin ja toimitusjohtajan valinnan tekee monen alan asiantuntijoista koostuva hallitus. 

Osa poliitikoista ei oikein pidä tästä vaan kirjan mukaan vuoden 2024 parlamentaarisen ryhmän toiminnassa “oli havaittavissa voimakas pyrkimys palauttaa Yleen hallintoneuvoston poliittinen ohjaus”. 

Poliitikkojen vaikutusvalta on nykyisin suurinta, kun he päättävät yhtiön saamista rahoista. 

Yleisradion äänekkäin kritisoija eli Perussuomalaiset-puolue onkin pyrkinyt vaikuttamaan Yleisradion toimintaan muun muassa vaatimalla yhtiölle annettavien rahamäärien supistamista ja tässä he ovat osin onnistuneet – tosin muiden puolueiden tuella. 

Uutisten monet skandaalit

Uutistoiminta on 60-luvulta lähtien ollut yksi Ylen kulmakivistä. Kirja käsittelee varsin laajasti uutisten ja poliitikkojen suhdetta – ja vaikeahan tuo suhde näyttää olleen. Skandaaleja on kolmeen vuosikymmeneen mahtunut runsaasti. 

1993 Ruben Stiller kutsui kepulaista radiopomoaan Tapio Siikalaa kökkötraktoriksi ja joutui eroamaan. 

Vuoden 2006 uudentyyppisessä presidentinvaaliohjelmassa istuvaa presidenttiä Tarja Halosta kutsuttiin “valtakunnan simputtajaksi” ja haastaja Sauli Niinistöä “pikkukaupungin pojaksi Storyvillestä”. 

Kolme vuotta myöhemmin hämmästeltiin pääministeri Matti Vanhaseen liitettyä “lautakasaa”, jonka hän olisi saanut ilmaiseksi omakotitalonsa työmaalle. Aihe liittyi samaan aikaan esillä olleeseen vaalirahakohuun ja keskustaa tukeneeseen Nuorisosäätiöön. 

Pääministeri raivostuu Yleisradiolle

Terrafame-uutisointi hermostutti puolestaan pääministeri Juha Sipilän 2016 ja johti lopulta monen toimittajan lähtöön Ylestä. Myös päätoimittaja Atte Jääskeläinenkin joutui lopulta jättämään paikkansa. 

Terrafame-tapausta kirjassa käsitellään monta sivua. Kyseessä oli tieto pääministeri Juha Sipilän enon yhtiön saamasta Terrafame-tilauksesta, joka johti kysymykseen siitä, olisiko Sipilän pitänyt jäävätä itsensä kaivoksen rahoituksesta päätettäessä. Sittemmin pengottiin ahkerasti myös Sipilän sijoituksia ja niiden eettisyyttä. 

Kirjoittajat kuvaavat päätoimittaja Atte Jääskeläisen ja asiaa penkoneiden toimittajien kiistelyä. Jääskeläinen vaati, että aiheita käsiteltäessä ei ole varaa yhteenkään virheeseen. 

Kirjan mukaan päätoimittaja ja Ylen johto joutuivat pohtimaan Ylen taloutta ja sen kehitysmahdollisuuksia. Toimittajien sinänsä hyvät jutut “eivät aina sopineet yhteen näiden tavoitteiden kanssa”. Kirjan mukaan hurjistuneen pääministerin edessä päätoimittajan oli vaikea tasapainotella, kun samalla piti ajatella Ylen rahoitusta. 

Suomennettuna siis kirjassa annetaan ymmärtää, että poliitikkojen asioiden penkominen ja mahdollinen kritisointi saattoivat vaikuttaa Yleisradion tuleviin rahoitusratkaisuihin ja siksi Ylellä ei ollut varaa “uusiin lautakasoihin”. 

Jääskeläisen mukaan Ylessä esiteltiin liikaa vahvistamattomia väitteitä ja toimituksessa “oli jopa slogan, että totuus selviää kohun jälkeen.” 

1:57Mitäs jos Yle loppuu tai jos Maikkari loppuu, entäs sitten, totesi Juha Sipilä, kun häneltä kysyttiin, mikä on liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) asema, jos eduskunnan tarkastusvaliokunta löytää tämän toiminnastaan moitittavaa Finavia-jupakassa.

Uutistoiminta yhtenäistetty

Ylessä oli aiemmin erilliset radion ja television uutistoimitukset, jotka yhdistyivät oman uutistoimiston ja digitalisaation avittamana 2000-luvun alkupuolella. 

Myöhemmin eri johtajien alaisina toimineet uutis- ja toisaalta ajankohtaistoimitukset siirrettiin saman päätoimittajan alaisuuteen ja lopulta vuonna 2021 tv:n, radion, verkon ja somen julkaisudeskit keskitettiin yhteen yksikköön. 

Tämä on muuttanut hyvässä ja pahassa Yleisradion yksiääniseksi toimijaksi. Vielä 90-luvulla Ylen sisällä olleet eri välineiden toimitukset kilpailivat keskenään. Toisaalta esimerkiksi uutistoimituksen ja ajankohtaistoimituksen näkemykset saattoivat erota toisistaan, joka aiheutti hämmennystä.

Kolmonen toi rahaa Ylelle

Sähköisen median tekemiseen liittyy paljon muutakin kuin itse journalismi ja ohjelmat. Tekniikan kehitys ja erilaiset ohjelmakarttaa liittyvät ratkaisut, kanavien profiilit ja raha asettavat paljon reunaehtoja, joiden kautta journalismi ja viihde suodattuu katsojille ja kuuntelijoille. 

Vuoteen 1986 saakka Yleisradiolla oli kaksi tv-kanavaa, joista MTV vuokrasi ohjelma-aikaa kovalla vuokralla. Yleisradion tuloista lähes kuudesosa tuli MTV:n verkkovuokrasta. Muu rahoitus perustui lupamaksutuloihin – vuoteen 2013 saakka tv:n katsojat siis ostivat erillisen luvan, josta tulleet rahat tuloutettiin Ylelle. 

Yleisradion toive saada lisää rahaa ulkopuolisen toimijan mainostuloista johti Kolmoskanavan syntyyn 1986. Omistajina olivat Yleisradio, MTV ja Nokia. Taustalla oli myös ulkomaisten satelliittikanavien tulo markkinoille, joka uhkasi viedä katsojia Yleisradiolta. Ja oli sormensa pelissä myös Nokialla ja itse MTV:llä, joka lopulta sai kanavan omakseen vuonna 1993. 

Kolmoskanava toi tuottoja Yleisradiolle mutta toisaalta se vei viihteellisellä tarjonnalla myös katsojia. Toisaalta Kolmoskanava onnistui torppaamaan satelliittikanavien esiinmarssin. 

Lähetysaika lisääntyi

Kun Kolmoskanava muuttui 1993 MTV3-kanavaksi, siirtyivät aiemmin Yleisradion kanavilla olleet MTV:n ohjelmat uudelle kanavalle. 

Tämä johti siihen, että Ylen oli tuotettava tai ostettava ohjelmia tyhjentyneelle ohjelma-ajalle ja se maksoi paljon. Rahaa paloi myös digitalisaatioon ja yhä kallistuviin urheiluoikeuksiin. Katsojat kuitenkin tykkäsivät, kun tarjonta lisääntyi. Uutuutena Nelonen aloitti 1997. 

90-luvun lopulla rahaa oli heikonlaisesti ja Yleisradio tekikin tappiolliset tilinpäätökset vuosina 1999-2007. 

Suurin menoerä eli henkilöstökulut ovat irtisanomisten myötä painuneet alle 50 prosentin mutta esitysoikeudet ovat yli kaksinkertaistuneet 25 prosenttiin kolmessa vuosikymmenessä. 

Ylen vakinainen henkilöstö oli 90-luvun alussa noin 4500 ja nykyisin noin 2700. Parlamentaarisen työryhmän päätökset toissavuonna johtivat 350 henkilön vähennykseen ja kolmelle vuodelle 66 miljoonan euron säästöihin.

Digitalisaatio oli valtava projekti

Kirjassa kuvataan pitkään ja hartaasti lähetystoiminnan siirtymistä analogisesta digitaaliseksi. Prosessi sisälsi monia mutkia, hylättyjä hankkeita ja rahaongelmia. 

Digitalisaation alkuvaiheessa Yleisradiossa jopa ajateltiin, että kansalaisten digitaaliset palvelut voitaisiin hoitaa televisiopäätteen eikä tietokoneen avulla. Tv olisi toiminut porttina niin sanotulle tiedon valtatielle, kuten tuolloin digipalveluja kuvattiin. Tämä osoittaa hyvin, kuinka vaikea teknistä tulevaisuutta oli ennustaa. Nykyisinhän suuri osa digipalveluista hoituu älykännykän avulla. 

Digitalisoinnin kalleus aiheutti päänvaivaa, mutta rahaa saatiin lopulta myymällä maanpäälinen jakelutekniikka ranskalaisomistukseen siirtyvälle Digitalle, jonne oli siirtynyt lähes kymmenesosa henkilökunnasta eli 401 työntekijää. 

Kaupalliset kanavat saatiin mukaan digitalisaatioon lupaamalla, ettei niiden tarvitse enää maksaa lunnasrahoja mainostuloista Yleisradiolle. Tämä aiheutti yhtiölle uuden rahaongelman. 

Yle-vero takasi tulovirran

Kun lisäksi lupamaksu jäi yhä useammalta maksamatta, oma prosessinsa oli Yleisradion rahoituksen turvaaminen niin sanotulla Yle-verolla, jonka toimeenpanoa suunniteltiin hallituksissa useita vuosia. 

Digitalisaatio mahdollisti jälleen uusien kanavien perustamisen ja kanavia tuli runsaasti lisää myös Yleisradiolle. Esimerkiksi YLE24:n piti olla vain uutisiin keskittynyt kanava mutta se ei katsojien vähyyden vuoksi kauan elänyt. 

Myös ruotsinkielinen FEM ja kulttuurikanava Teema yhdistettiin yhdeksi kanavaksi. Näin Yleisradion kolmesta uudesta kanavasta jäi jäljelle vain yksi. Toisaalta kaupalliselle puolella digitaalisia kanavia alkoi tulla valtavasti. 

Suomi siirtyi digitaaliseen televisioon 2007 ja vanhan sukupolven SD-lähetykset lopetettiin vuonna 2025. Digitaalisuus tarkoittaa kuluttajalle ennen kaikkea uusia kanavia ja parempaa kuvaa sekä tekijöille koko ohjelmaprosessin tekemistä tietojärjestelmissä ilman nauhoja. 

Netti tv:n ja radion rinnalle

Internetin yleistyminen ja suoratoistopalvelu Yle Areena sekä Ylen Elävä arkisto laajensivat yleisradiotoimintaa radion ja perinteisen lineaarisen television ulkopuolelle. 

Yleisradiossa eri ohjelmien kotisivut ja netin uutispalvelu synnytettiin aluksi enemmän tai vähemmän innostuneiden ihmisten, ei niinkään selkeän strategian avulla. 

Kirjoittajien mukaan vielä 2002 Ylen suhtautuminen internetiin oli “erittäin varovaista”. Yhtenä syynä hitauteen oli heidän mukaansa vanheneva henkilökunta. Karrikoidusti sanoen henkilökunta oli jo tehnyt yhden “digiloikan” siirtymällä kirjoituskoneista tietokoneisiin, joten intoa ei ollut enää uusiin siirtymiin.

Nettiuutiset syntyivät ikään kuin käenpojaksi ja kun niiden merkitys vihdoin ymmärrettiin, Ylen uutistoimituksella ei ollut aluksi omaa rahaa palvelun kehittämiseen. Sittemmin nettiuutisointi on integroitu täysin osaksi uutistoimitusta eli toimittajat tekevät tilanteen mukaan nettiuutisen, tv-uutisen tai radiouutisen tai näiden yhdistelmän aina tilanteen mukaan. 

Medialiitto ja myös Sanoma valittivat Yleisradion laajasta nettiuutisoinnista ja opetusohjelmista EU-komissiolle, koska Yleisradion toiminnan katsottiin uhkaavan kaupallista toimintaa. EU-komission päätöksellä Ylen nettiuutisoinnille onkin asetettu tiettyjä rajoituksia, jotka eivät tosin ole kovinkaan näkyviä. 

Eloisa kirja

“Yleisön ilona, poliitikkojen harmina” on eloisasti kirjoitettu kirja, jossa on vältetty komiteanmietintöjen ja erilaisten pöytäkirjojen referointia. Kirjaa varten on tehty laajasti haastatteluja, joissa eri toimijat kertovat varsin suorasukaisesti näkemyksiään. 

Kirjassa keskitytään paljon johtajiin, toimitusjohtajavaihdoksiin ja tekniikan kehitykseen sekä rahakysymyksiin. Myös uusia ohjelmaprojekteja esitellään ja muutama toimittajakin kertoo työstään. Kirja antaa varsin laajan kuvan Yleisradion toiminnasta viimeisen 30 vuoden aikana.