Ennakkosuosikit pitivät pintansa sulkapallon SM-kilpailuissa Helsingissä. Miesten kaksinpelissä Ville Lång uusi viimevuotisen Suomen mestaruutensa. Naisissa Anu Nieminen kruunattiin mestariksi jo kymmenennen kerran.
Ville Lång, 20, kohtasi finaalissa Markus Rouvisen, jolla ei ollut loppuottelukokemusta SM-kisoista aiemmilta vuosilta. Lång hallitsi ennakkosuosikin paineet ja vei ottelun erin 2-0 (17-15, 15-6).
Ensimmäisessä erässä Lång pelasi hermostuneesti ja sortui helppoihin virheisiin. Hän oli jo häviöllä 7-9, mutta puristi lopulta erävoiton itselleen.
- Eka erä ei mennyt hyvin. Rouvinen hallitsi verkkoa ja aloite siirtyi hänelle. Onneksi sain rutistettua voiton siitä erästä, muuten olisi ollut pitkä matka mestaruuteen, Lång kertaa helpottuneena.
Toinen erä alkoi Långilta jälleen heikosti, ja Rouvinen siirtyi 2-6 johtoon. Sitten Lång ryhdistäytyi, eikä antanut vastustajalleen enää pistettäkään.
- Ei se unelmapeliä ollut. Toisessa erässä yritin hyökätä ja hallita peliä. Sen voitinkin lopulta aika helposti. Taktisesti olisin voinut pelata fiksummin ja monipuolisemmin, Lång pohtii.
Armeijaa Lahden urheilukoulussa käyvä Lång on kaukana parhaasta kunnostaan. Syksyllä repeytyneet nivelsiteet alkavat olla kunnossa, mutta armeija rajoittaa harjoittelua.
- Yllätyin, että pystyin näinkin hyvin pelaamaan tässä turnauksessa. Ilman armeijaa olisi nyt puoli vuotta kovaa treeniä alla, mutta onneksi siitä huolimatta pystyin voittamaan, sanoi Lång, joka alkaa valmistautua reilun viikon päästä alkaviin joukkueiden MM-kilpailuihin.
Niemisen ylivoimaa
Anu Nieminen (o.s. Weckström) otti jo kymmenennen kaksinpelin Suomen mestaruutensa voitettuaan finaalissa pikkusiskonsa Nina Weckströmin erin 2-0 (11-4, 11-3). Ensimmäisessä erässä siskokset tahkosivat tasatahtia 4-4-tilanteeseen, josta Nieminen jyräsi suvereeniin voittoon. Toista erää Nieminen hallitsi vielä selvemmin.
- Peli oli paljon tiukempi, mitä numerot kertovat. Tiesin, että Nina on hyvässä kunnossa ja hän pelasikin hyvin. Jouduin tekemään paljon töitä, Nieminen antoi tunnustusta siskolleen.
