Lämmin sää ei villinnyt juhlijoita – poliisi kaateli alaikäisten alkoholeja maahan

Koulujen päättymisen juhlinta on sujunut puoleen yöhön mennessä rauhallisesti ainakin pääkaupunkiseudulla.

Helsingin poliisi kertoo, että muutaman nujakan rauhoittamista ja alkoholin takavarikointia alaikäisiltä lukuun ottamatta poliisi ei ole joutunut juurikaan puuttumaan juhlijoiden tekemisiin.

Kaupungin yössä tunnelmia kerännyt MTV3:n uutistoimittaja Nina Rahkola kertoo, että jopa nuoret itse ovat ihmetelleet illan rauhallisuutta ja sitä, että juhlijoita ei ole enempää.

Rahkola arvioi, että asiaan on voinut vaikuttaa poliisin aktiivinen partiointi kaupungilla.

– Niin paljon on kai ilmoitettu siitä, että poliisi kaataa juomia. Olimme alkuillasta, eli kello 22 aikoihin, Munkkiniemen rannassa, jossa oli paikalla muutamia nuorisoporukoita. Poliisi kierteli siellä ja kaateli juomia maahan.

Hietaniemen rannalla, joka on perinteisistä perinteisin helsinkiläisnuorten päättäjäisjuhlapaikka, on Rahkolan mukaan ollut illan aikana melkeinpä enemmän poliiseja kuin nuoria.

– Kai se on niin, että ei ole menty tavanomaisiin paikkoihin eivätkä nuoret ole löytäneet toisiaan, Rahkola sanoo.

Helsingin Tähtitorninmäelle oli kokoontunut hieman ennen puoltayötä muutamia satoja peruskoulunsa päättäneitä. Valkolakit päässä kulkevat ylioppilaat ruuhkauttivat lähinnä ravintolojen ja baarien jonoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat