Lakkautettavien varuskuntien nimet julki ylihuomenna

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen tekee ratkaisun kuukausi sitten julkistetun selvityksen pohjalta. Suurimman uhan alla näyttävät olevan Savon prikaati ja Helsingin ilmatorjuntarykmentti.

Lakkautettavien varuskuntien ja varikoiden nimet selviävät keskiviikkona, kun puolustusministeri Seppo Kääriäinen kertoo päätöksensä. Ennen iltapäivällä eduskunnassa pidettävää tiedotustilaisuutta Kääriäinen esittelee asian puolustusvaliokunnalle.

Puolustusministerin ratkaisu pohjautuu prikaatikenraali Arto Rädyn kuukausi sitten julkistamaan selvitykseen, jossa suositettiin kahden varuskunnan lakkauttamista vuonna 2008 ja kahden vuosina 2010-2012. Selvitysmiehen mukaan toisen ensimmäisessä vaiheessa lakkautettavan joukko-osaston tulisi olla jalkaväkijoukko-osasto ja toisen aselajijoukko-osasto.

Selvitystyöstä lukien heikoimmilla näyttävät olevan Mikkelissä toimiva Savon prikaati ja Tuusulan Hyrylässä sijaitseva Helsingin ilmatorjuntarykmentti.

Puolustusvoimien toimintojen supistamiseen painostavat armeijalle asetetut säästötavoitteet: kaikkiaan 1200 henkilötyövuoden vähentäminen vuoden 2012 loppuun mennessä ja 50 miljoonan euron vuotuiset määrärahasäästöt. Säästökuuri edellyttänee muutaman joukko-osaston lakkauttamisen lisäksi useiden varikoiden sulkemisia ja koko varikkorakenteen uudelleenjärjestelyä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat