Studio55.fissä seurataan kevään ajan yhteensä kymmenen yli viisikymppisen laihdutusurakkaa. Marjo Kohvakka kertoo nyt päiväkirjassaan kokemuksiaan laihdutustaipaleen viimeiseltä kuukaudelta.
Hyvä Päiväkirja!
Viikot 16-17/-12
Nyt kun ajattelee mennyttä 2 vk:n jaksoa, on päällimmäisenä tunne, ettei siitä muista oikein mitään.
Se on siis merkki siitä että tavat ovat jo hyvin juurtuneet eikä keventelyn vuoksi tarvitse käyttää aikaa eikä tahtoa enempää, kuin ns. "tavalliseenkaan" elämiseen.
Yleiskunto ja olo on nyt pysynyt aivan loistavana. Mitään ylilyöntejä ei taaskaan ole tapahtunut. Tämä on ehkä minulle helpompaa, koska en normaalistikaan tarvitse mitään "virvokkeita" selviytyäkseni arjen tuomista paineista.
Nämä virvokkeet kuitenkin aina lisäävät käyttäytymistä holtittomampaan suuntaan, ja sitten taas kadutaan ja tehdään parannus ja aloitetaan alusta. Oma projektini menee kuin juna: tasaista puuskutusta, ei mitään hirmu hohdokasta, muttei taas mitään kamalan kauheaakaan. Ei katumusharjoituksia ja itsensä ruoskimista!
Liikunta:
Nyt sitten lämpeni kelit ja suli lumet siihen tahtiin, että harava ja lapio alkoivat heilumaan.
Puutarhan kevätremontti on aina yhtä aikaa vievää ja ruumiillisesti raastavaa. Selkä huutaa hoosiannaa, kun kuopsutat, kasaat, kärräät, kippaat, koukistelet, nostelet ja kaivat. Tuo kukkapenkki siirtyy nyt ja nuo pensaat huomenna. Omenapuita olisi saatava pari lisää.
