Laihduttaa ja parantaa terveysriskejä – tämä hoitomuoto tehoaa nuorten lihavuuteen
Lihavuusleikkauksia tehdään pääosin aikuisille, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ne näyttäisivät tehoavan yhtä hyvin nuorilla. Tulosten perusteella lihavuusleikkaus voi olla nuorilla jopa tehokkaampi.
New England Journal of Medicinen julkaisemat tulokset perustuvat 160 nuoren, 13–19-vuotiaana lihavuusleikkauksessa olleen sekä 400 aikuispotilaan viisivuotisiin seurantatietoihin.
Lihavuusleikkauksen ansiosta potilaat laihtuivat noin kolmanneksen riippumatta heidän iästään, mutta nuorten potilaiden terveydentilassa havaittiin suurempia parannuksia. Lihavuusleikkaus paransi tyypin 2 diabeteksen peräti 86 prosentilta nuoria, mikä on selvästi enemmän kuin aikuisilla, joista heistäkin parani kuitenkin yli puolet. Korkea verenpaine parani puolestaan 68 prosentilla nuorista ja 41 prosentilla aikuispotilaista.
Nuoret potilaat tarvitsivat uusia leikkaushoitoja lähes kaksi kertaa todennäköisemmin, minkä lisäksi heillä oli enemmän ravitsemuksellisia ongelmia sekä alhaiset rautatasot. Kuolleisuus oli samaa tasoa kummassakin ryhmässä.
LUE MYÖS: Melkein joka neljäs lapsi ja nuori on ylipainoinen – pojilla selvästi yleisempää kuin tytöillä
Suomessa ei leikata alle 20-vuotiaita
Tulokset ovat uskottavia, mutta tutkijat kaipaavat silti lisää tutkimuksia, jotta nuorten potilaiden riskit saadaan paremmin selvitettyä. Lihavuusleikkauksen jälkeen potilaiden pitää pysyvästi muuttaa ruokavaliotaan ja ruokailutapojaan, joten nuorten potilaiden leikkaamista olisi hyvä pohtia tarkoin. Suomessa ei leikata alle 20-vuotiaita.
Muuten leikkauksia voidaan harkita vaikeasti lihavalle potilaalle elintapamuutoksen tueksi parantamaan painonlaskun pysyvyyttä. Rajana on yleensä painoindeksi 40, mutta leikkausta voidaan harkita myös painoindeksin ollessa 35–40, jos potilaalla on diabetes tai verenpainetauti, vaikea uniapnea tai vaikea tuki- ja liikuntaelinsairaus.
Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää