Lihavuusleikkaus pesi tehollaan pistokset – ainakin tässä tutkimuksessa.
Lihavuusleikkaus on pistoshoitoa tehokkaampi ratkaisu painonhallintaan. Tähän tulokseen tulivat New Yorkin yliopiston tutkijat, jotka vertailivat mahalaukun ohitusleikkausta ja kavennusleikkausta, sekä semaglutidia ja tirtsepatidia, kertoo Science Alert.
Suomessa käytössä on pääasiallisesti mahalaukun ohitusleikkaus.
Semaglutidia myydään esimerkiksi kauppanimellä Ozempic, tirtsepatidia nimellä Mounjaro.
Leikatut pudottivat 25,7 prosenttia painostaan
Selvityksessä vertailtiin terveystietoja henkilöiltä, jotka olivat käyttäneet toista painonhallintapistosta, ja henkilöiltä, jotka olivat käyneet toisessa lihavuusleikkauksista.
Mukana oli noin 122 000 18-vuotiasta tai tätä vanhempaa pistoshoitoreseptin saanutta, sekä noin 18 000 lihavuusleikattua. Tiedot oli kerätty vuosina 2018–2024.
Henkilöt "paritettiin" iän, painoindeksin ja verensokeritasojen perusteella. Henkilöistä muodostettiin noin 14 000 paria.
