Puolustusministeri Pete Hegseth kiistää NBC-uutiskanavan väitteet, joiden mukaan hän harkitsee ehdokkuutta vuoden 2028 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
NBC-uutiskanavan lähteiden mukaan Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth harkitsee presidenttiehdokkuutta vuoden 2028 vaaleissa. Hegseth tyrmäsi uutisen itse tuoreeltaan.
– Valetta. Kerroimme sen NBC:lle, mutta he vain valehtelevat nimettömien ’lähteiden’ avulla, Hegseth vastasi viestipalvelu X:ssä.
Asiasta kysyttiin myös presidentti Donald Trumpilta, joka on vihjaillut haluavansa jatkaa presidenttinä kolmannellekin kaudelle, vaikka perustuslain mukaan maksimi on kaksi virkakautta.
– Mielestäni hän tekee fantastista työtä, mutta on hyvin aikaista puhua siitä, Trump vastasi The Hill -uutissivuston mukaan.
Trumpin mukaan nyt on keskityttävä ennen kaikkea syksyn välivaaleihin.
2028 presidenttikisaan on arvioitu Hegsethin lisäksi republikaaneista varapresidentti J.D. Vancea sekä ulkoministeri Marco Rubiota. Trump itse hehkutti viime viikolla Texasin senaattori Ted Cruzia.
– Luulen, että hän saattaisi tehdä niin. Hän on erittäin lahjakas kaveri, Trump sanoi Cruzin ehdolle lähtemisestä.

