Lähde: Espanjan 300 miljardin tuesta neuvoteltu – EKP kiistää

Euroopan keskuspankki EKP kiistää, että se olisi käynyt neuvotteluja Espanjan tukipaketista. Hollantilaislehden mukaan EKP ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF olisivat neuvotelleet järjestelyistä, joilla Espanjalle voitaisiin myöntää 300 miljardin euron apupaketti.

Het Financieele Dagbladin mukaan kolmivuotinen paketti avaisi tietä EKP:n velkakirjaostoille Espanjan lainakorkojen alentamiseksi.

EKP edustaja vakuutti uutistoimisto Reutersille, ettei mitään neuvotteluja tuesta ole käyty.

– Juttu on perusteeton. Tuen pyytäminen on Espanjan hallituksen asia.

Myös IMF on kiistänyt, että se olisi neuvottelut Espanjan tukemisesta.

EKP ilmoitti viime viikolla alkavansa ostaa kriisimaiden velkapapereita. Keskuspankki haluaa järjestelyssä IMF:lle vahvan valvontaroolin varmistaakseen, että tukea hakevilta mailta vaaditaan tarpeeksi tiukkoja ehtoja.

Espanja on toistaiseksi kiistänyt, että olisi hakemassa tukiohjelmaa valtiontaloutensa rahoitukseen. Maan pankkien tukemiseen on jo valmisteilla oma pakettinsa.

Hollantilaislehden tietojen mukaan euromaiden valtiovarainministerit käsittelevät järjestelykehikkoa kokouksessaan Kyproksella tänään. Välitöntä lainapyyntöä Espanjalta ei kuitenkaan olisi tulossa, vaan kyseessä olisi pohjan luominen.

(MTV3–STT–Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat