Auto-onnettomuuteen joutunut englantilaistyttö sai niin vakavia vammoja, ettei hänen olisi pitänyt selviytyä elossa. Kaikkien ihmetykseksi Zara kuitenkin toipui.
Englantilainen Zara Roberts, 24, on lääketieteellinen ihme. Hän selvisi hengissä autokolarin aiheuttamista vammoista, joiden olisi pitänyt johtaa kuolemaan. Zaran sydänvaltimo repesi vakavassa autokolarissa. Nuori opettaja kuitenkin selvisi kirurgien ällistykseksi elossa vaativasta operaatiosta.
Zaran auton takarenkaassa oli naula, mikä aiheutti auton lentämisen päin toista kulkuneuvoa. Vammat olivat vakavia: viisi kylkiluuta poikki, murtunut nilkka ja kyynärpää, puhjennut keuhko ja aivoverenvuoto. Kaikista vakavinta oli kuitenkin sydävaltimon repeäminen - kyseessä on suurin ja tärkein verisuoni.
Uskomattomasti Zara voitti epäilykset ja seuraavan vuoden aikana oppi uudestaan istumaan, syömään, puhumaan ja seisomaan. Hänen vammansa olivat niin vakavia, että toipumiseen kului kuusi vuotta. Nyt Zara on valmistunut erikoistarpeisten lasten opettajaksi. Samalla hän treenaa paralympialaisia varten.
– Minä kirjaimellisesti selvisin särkyneestä sydämestä - mutta olin niin onnekas. Onnettomuus on opettanut minulle, että jokaisesta päivästä täytyy ottaa kaikki irti. Loppujen lopuksi, elämme vain kerran. Minun tapauksessani kaksi kertaa, Zara sanoo.
Mahdollisuudet selviytyä olivat yksi miljoonasta
Onnettomuus on jättänyt jälkensä Zaraan: hänellä on edelleen vaikeuksia puheen, muistin ja liikkumisen kanssa.



