Kysely paljastaa: Lähes joka kymmenes lomaromanssi johtaa alttarille

Monelle suomalaiselle kesäloma on vuoden kohokohta, jolloin on viimein aikaa rentoutua. Kesä on myös lomaromassien aikaa. Joskus lomaromassi johtaa syvempään suhteeseen: lähes joka kymmenes suomalaisista lomaromanssin kokeneista on päätynyt naimisiin lomaheilansa kanssa.

Momondo.fin toteuttaman tutkimuksen mukaan suomalaisille lomailun tärkein anti on uusien elämyksien kerääminen. Kaksi kolmesta suomalaisesta kertoo uusien kokemusten olevan yksi lomailun tärkeimmistä positiivisista vaikutuksista – ja mikäpä sen jännittävämpää kuin pieni lomaromanssi.

Reilu viidennes (22 %) suomalaisista onkin päätynyt viettämään lomallaan romanttisia hetkiä itselleen vieraan ihmisen kanssa. Lomaromanssit ovat hieman yleisempiä naisten (24 %) kuin miesten (21 %) keskuudessa. Lisäksi romanttiset seikkailut tuntemattoman kanssa lisääntyvät myös iän kasvaessa: lähes neljännes (24 %) 56–65-vuotiaista on kokenut lomaromanssin, kun taas 18–35-vuotiaista vastaava osuus on vain viidennes (20 %).

Lomalla halut huipussa

Lomaillessaan suomalaisten estot myös kaikkoavat: lähes neljännes (24 %) vastaajista kertoo olevansa sosiaalisempi lomaillessaan, ja peräti 16 prosenttia kertoo seksihalujensa lisääntyvän loma-aikana. Seksiä lomalla normaalia enemmän kaipaavat varsinkin miehet (18 %) ja 18–35-vuotiaat (18 %).

”Tutkimuksemme mukaan suomalaiset hakevat lomaillessaan uusia kokemuksia ja ovat avoimempia kohtaamaan uusia ihmisiä. Kesällä myös matkustetaan paljon, ja ulkomailla, kaukana kotimaan normeista, monen on helpompi irrottautua arjesta ja kokeilla uusia asioita – kuten lomaromanssia”, kertoo momondon Suomen markkinointipäällikkö Petteri Jalonen.

Usein lomaromanssi kuihtuu arkeen paluun myötä, mutta peräti lähes joka kymmenes (8 %) lomalla alkaneista suhteista johtaa avioliittoon asti. Vaikka naisista hieman useampi on kokenut lomaromanssin kuin miehistä, suomalaiset miehet avioituvat kuitenkin naisia useammin lomaheilansa kanssa: miehistä 11 pronsettia ja naisista vain 6 prosenttia on jatkanut lomaromanssiaan aina alttarille asti.  

Matkahakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Research Now -paneelin kautta. Kysely toteutettiin 9.–19. tammikuuta 2014, ja siihen osallistui 1 032 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. 

Lähde: Momondo

Lue myös:

    Uusimmat