Kuvat: Nuorisojoukko piti pahennusta herättäneet teknobileet sillan alla Helsingissä – reivaajat virtsailivat ympäriinsä ja tukkivat jalkakäytävän, poliisi paikalle

0:28
Video: paikalle osunut silminnäkijä kuvasi, kun poliisit saapuivat juhlapaikalle

Helsingin Hakaniemenrantaan kokoontui eilen ainakin satapäinen nuorisojoukko. Poliisi joutui pistäytymään paikalla ja palauttamaan järjestyksen sillan alle.

MTV Uutisten saaman kuvamateriaalin perusteella Hakaniemenrannassa sijaitsevan autotiesillan alle oli kerääntynyt suuri nuorisojoukko viihtymään konemusiikin tahdissa. Paikan ohi kulkeneen silminnäkijän mukaan alueella oli "varmasti yli sata tai jopa pari sataa nuorta".

Ilonpidosta aiheutui pahennusta herättävää mekkalaa. Helsingin poliisi vahvistaa saaneensa tapauksesta ilmoituksen. Partio kävi paikalla noin puoli kymmenen aikaan illalla.

Poliisin saamien ilmoitusten mukaan juhlijat olivat myöhäisillan aikana aiheuttaneet järjestyshäiriöitä alueella.

– Ilmoituksen mukaan siellä on ollut esimerkiksi virtsailua paikkoihin, missä niin ei ole tarkoitettu tehtäväksi. Juhlijoita on myös istunut jalkakäytävien reunoilla. Se on estänyt kulkemista ja aiheuttanut sen, ettei muiden ole ollut miellyttävä kulkea paikan ohi, komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kertoo.

– Kyse on siis ollut jonkinlaisista teknobileistä, jotka olivat käynnissä sillan alla. Poliisi ei ole kirjannut tapauksesta rikosepäilyjä tai tehnyt kiinniottoja paikalla. Käsitykseni mukaan asia on saatu rauhanomaisesti hoitoon. Poliisi on käynyt paikalla ohjeistamassa ja valvomassa järjestystä. Siitä ei ole tietoa, keskeytettiinkö tapahtuma kokonaan poliisin käytyä paikalla.

Kaupunkitilasta saa nauttia, mutta...

Heinosen mukaan poliisille tulee kesäaikaan melko usein ilmoituksia vastaavanlaisista tapahtumista.

Kesäkelit houkuttelevat ihmiset nauttimaan ulkoilmasta, kokoontumaan yhteen ja soittamaan musiikkia kovaäänisesti.

Poliisilla ei ole asiasta varsinaista tilastoa, mutta komisarion mukaan voidaan olettaa, että korona-aikaiset baarirajoitukset ovat lisänneet ulkoilmajuhlien määrää jonkin verran kuluneen kevään ja kesän aikana.

– Ihmiset saavat toki nauttia kaupunkitilasta monin eri tavoin. On ajasta ja paikasta kiinni, koska toiminta aiheuttaa sellaista häiriötä, että poliisi joutuu siihen puuttumaan. Jos juhlintapaikalla ei ole kunnon fasiliteetteja, kuten vessoja ja roskiksia, niin häiriöitä usein syntyy. Pääsääntöisesti nämä tilanteet sujuvat kuitenkin hyvin. Juhlijat kuuntelevat poliisin ohjeita ja järjestys on saatu palautettua, Heinonen kertoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja