Sisä-Suomen poliisi kertoo eilisen illan ja yön aikana Tampereen seudulla tapahtuneesta autojen kokoontumisajosta, johon poliisi joutui puuttumaan useaan otteeseen. Kokoontumisajoista tuli poliisille ilmoituksia eri paikkakunnilta. Kokonaisuudessaan tapahtumat sijoittuivat kello 20-02 väliselle ajalle.
Poliisi sai ilmoituksia autoilijoiden kokoontumisesta kaikkiaan neljästä eri paikasta Tampereella, Ylöjärvellä ja Pirkkalassa. Viimeinen tiedossa ollut kokoontumispaikka oli poliisin tietojen mukaan ollut Pirkkalassa, jossa väitetään tapahtuneen luvaton kiihdytysajokisa.
"Muutamia kymmeniä ajoneuvoja"
Komisario Pauli Hursti kertoo MTV Uutisille, että poliisin tietojen mukaan eri paikoilta ilmoitettuihin kokoontumisiin on osallistunut muutamia kymmeniä autoja.
– Autoilijat olivat kokoontuneet kauppakeskusten ja liikkeiden edustalle, mistä poliisi oli sitten saanut häiriöilmoituksia.
Hurstin mukaan poliisi oli ilmoitusten perusteella käynyt ilmoitetuissa paikoissa ja kehottanut autoilijoita hajaantumaan. Autoja oli kuitenkin myöhemmin kokoontunut uudestaan jollakin kokoonpanolla toisaalla. Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, olivatko autoilijat kokoontuneet eri paikoissa täysin samalla kokoonpanolla.
Lue myös: Suuri joukko häiriköijiä kokoontui jälleen Seinäjoella
– Kyse ei ole siitä, että autot olisivat ajaneet suoraan paikasta toiseen, vaan ilmiö oli kulminoitunut uudestaan toisessa paikassa ja pidemmällä aikavälillä.
Poliisin mukaan kokoontumisiin osallistuneet autoilojat noudattivat hyvässä yhteisymmärryksessä poliisin siirtymiskehotuksia. Poliisi ei myöskään saanut esimerkiksi ilmoituksia ylinopeuksista, kun autoletka oli ollut liikkeellä paikasta toiseen.
Pirkkalan väitettyyn kiihdytysajotilanteeseen poliisi ei päässyt puuttumaan välittömästi ja poliisin saapuessa paikalla oli vain joitakin autoja.
