Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto täyttää tänään 30 vuotta.
Malli ja juontaja, helmikuussa 2008 Miss Suomeksi kruunattu Satu Tuomisto juhlii tänään syntymäpäiväänsä.
Tuomisto julkaisi juhlapäivänä Instagram-tilillään uuden kuvan.
– Kolmikymppisenä joudun vastakkain sen tosiasian kanssa että on urheiltava, vaikka ei aina energiaa riittäisikään. On siis tehtävä kompromisseja ja keksittävä uusia tapoja liikkua, Satu kirjoittaa kuvan yhteydessä.
– Silmäshow, liikuttelen silmiä puolelta toiselle niin kauan kunnes tekee mieli räpsyttää. Varvasaerobic, venyttelen varpaita varovasti sängyssä viisi minuuttia aamuisin. Suujumppa, vedä suu hitaasti hymyyn ja pidä asennossa hetken aikaa. Mutta kyllä se niin taitaa olla että tässä ikääntymisessä on urheilua jo ihan tarpeeksi, onhan tässä soudettu jo yhden eliniän verran, Tuomisto kirjoittaa hauskasti postauksen lopussa yhteisistä vuosista ystäviään kiitellen.
Satu Tuomisto sai Miss Suomen kruunun päähänsä 3. helmikuuta vuonna 2008.
Tuomiston perintöprinsessoiksi kruunattiin Susanna Mustajärvi ja Jaana Taanila.
Jo viisi vuotta ennen kruunaamistaan Satu Tuomisto nähtiin julkisuudessa. Hän esiintyi Toijalassa järjestettyjen mämminsyönnin maailmanmestaruuskisojen mallina.
Tuomisto ei kuitenkaan osallistunut kisaan.
Missivuotensa eli vuoden 2008 aikana Tuomistoa nähtiin julkisuudessa paljon.
Tuomisto on nähty julkisuudessa myös missivuotensa jälkeen.
Vuonna 2009 Tuomisto osallistui parinsa Janne Talasman kanssa Tanssii tähtien kanssa -kisaan ja voitti koko kilpailun.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää