Kuukausiennuste: Heinäkuun puolessa välissä lämpenee?

2:01imgKatso uusin sääennuste: Sunnuntai on poutainen välipäivä, ensi viikon alussa Suomeen tulee taas uusia sateita.
Julkaistu 21.06.2025 21:52(Päivitetty 21.06.2025 22:31)
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Sää muuttuu sunnuntaina poutaiseksi, mutta ensi viikolla sateet ja viileys palaavat. Tuoreessa kuukausiennusteessa näkyy ehkä käänne lämpimämpään.

Juhannusta on vietetty monin paikoin viileässä ja kosteassa säässä.

Huomenna sunnuntaina sateet kuitenkin vetävät hetken henkeä ja juhlaviikonloppu poutaantuu, kertoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Aurinkokin paistelee kuitenkin vain aamulla ja lämpötilatkin pysyttelevät alamaissa. Ylimmillään lämmintä on etelässä noin 18 astetta. Pohjoisessa voidaan jäädä alle 10 asteeseen.

Lue myös: Hyviä uutisia sinilevästä juhannuksen viettäjille

Suomi on matalapaineiden reitillä

Poudasta ei päästä nauttimaan pitkään. Seuraava sadealue saapuu jo maanantaina lännestä.

– Ensi viikolla näyttää siltä, että Suomi on hyvin vahvasti saapuvien matalapaineiden reitillä. Sateita on liikkeellä ensi viikon loppuun asti, Rintaniemi kertoo.

Toki väliin osuu auringonpaistettakin, ja lämpötila voi nousta silloin pariinkymmeneen asteeseen. Muutoin viikko on Rintaniemen mukaan 2–3 astetta keskimääräistä viileämpi.

Myös heinäkuun ensimmäinen viikko vaikuttaa koko maassa keskimääräistä viileämmältä.

– Euroopan kahtiajako näkyy kartoilla kuukausiennusteen kahden ensimmäisen viikon aikana. Etelä- ja Keski-Eurooppa jää sadereittien lämpöiselle puolelle, ja siellä on keskimääräistä lämpimämpää. Pohjola näkyy viileämpänä ja keskimääräistä sateisempana.

Käänne lämpimämpään näkyvissä?

Rintaniemen mukaan lämmin käänne voi olla edessä heinäkuun puolessa välissä, jonka jälkeen sää saattaisi olla jopa hieman keskimääräistä lämpimämpää.

– Kuukausiennusteen kolmannella ja neljännellä viikolla ei ole enää vahvaa signaalia puoleen tai toiseen eikä kylmää kuplaa Suomen yllä. Eli tapahtuisiko heinäkuun puolen välin tienoilla suursäätilassa liikahdus, että päästään pois jatkuvan matalapaineen, sateen ja pilvisyyden alta? Tätä spekuloimme.
 

Tuoreimmat aiheesta

Sää