KuPS-RoPS Veikkausliiga-kiertueen otteluna

Peter Sampo
Peter SampoCopyright MTV Oy 2001
Julkaistu 10.06.2001 17:20

Kuopion Väinölänniemellä pelataan sunnuntaina MTV3:n Futis Forum-ottelu KuPS - RoPS. Kuopioon saapuu ottelun yhteydessä myös Veikkausliigan "Peliä, jossa tähdet syntyvät" - kiertue. Sen tähtivieraina esiintyvät Aulis Rytkönen ja Petri Pasanen.

Kuopiolaiset saavat kaksi poissaolijaansa mukaan sunnuntaiseen otteluun. Jussi Markkanen kärsi pelikieltonsa torstaina, joten hän saa pelata RoPS:ia vastaan. Patrick End kävi Hollannissa suorittamassa opiskeluihinsa liittyvän tentin ja palaa kentälle sunnuntaina. Valkeakoskella pelannut maalivahti Tatu Niskanen sen sijaan matkusti Argentiinaan 20-vuotiaiden MM-kisoihin, joten Jyrki Rovio pääsee torjuntavuoroon.

Lassi Lehtosta vaivaa lievä vamma takareidessä ja Kalle Parviainen oli poissa saatuaan pienen tärskyn harjoituksissa. Jani Hartikainen sai kolhun päähänsä torstaina. Heidän pelaamisensa ratkeaa loppuviikon aikana. Mario Adamcikin pelilupaa odotellaan myös. Valkeakoskella ei sattunut vakavia loukkaantumisia eikä ketään ole sunnuntaina pelikiellossa.

RoPS eli torstaina tuskaisia hetkiä, kun hyvätkin tekopaikat valuivat hukkaan yksi toisensa jälkeen. Kurinalaisesti puolustanut Inter otti yhdellä onnistumisella ja ex-ropsilaisen Jani Meriläisen loistotorjunnoilla kaikki pisteet.

- Ei tässä auta kuin uskoa, että kyllä se joskus onnistaa meitäkin. Paikkoja oli riittävästi, mutta Meriläinen torjui loistavasti. Toisaalta kyllä pelimiesten pitää noin hyvistä paikoista onnistua paremmin, RoPS-luotsi Mauri Holappa sanoo.

RoPSin hyökkäyskuvioihin onkin tulossa pieniä muutoksia sunnuntain peliin. Pitkään sivussa ollut Piotr Burlikowski pelasi Interiä vastaan viimeiset 20 minuuttia ja oli pariin otteeseen lähellä onnistumista. Todennäköisesti Burlikowski tulee aloitukseen Marek Krynskin tilalle.

- Marek tekee hirveästi töitä ja liikkuu hyvin, mutta jatkuvat epäonnistumiset alkavat tuskastuttaa miestä. Meidän on myös pystyttävä pelaamaan monipuolisemmin molempien laitojen kautta. Nyt tilanteet tulevat vasemmalta kaistalta. Pieniä muutoksia on tulossa keskikenttäkoostumukseen, Holappa arvelee.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

KuPS