Teknavin tv-ohjelman seitsemäs tuotantokausi päättyi muutama viikko sitten MTV3:lla. Kasikautta puuhataan jo kovaa vauhtia. Teknavi julkaisee nyt verkkosivuillaan normaalisti vain tablet- ja verkkolehden puolella nähtävän Marko Terva-ahon rustamaan Tv-ohjelman kulisseissa -tarinan. Alla oleva tarina paketoi Dr. Alénin ja Terva-ahon tämän kevään superautoseikkailut.
---
45 vuotta myöhemmin Tervalepän vieressä
Markku Alénin historiasta löytyi mielenkiintoinen yksityiskohta. Hän on omistanut 1970-luvulla maalausfirman. Oli siis otettava asiasta enemmän selkoa.
– Mistä sä sen tiedät, Markku kysyi ihmeissään.
– Kävin antikvariaatissa, ja löysin sattumalta vanhan Apu-lehden vuodelta 1976. Keskiaukeamalla sinä kerrot 38 vuoden takaisesta kesänvietostasi ja maalausfirmasi hoidosta, vastasin.
– Sinusta on tullut ihan seurapiiritoimittaja, Markku naureskeli.
– Perustin sen firman aikoinaan isälleni. Se menestyi kyllä hyvin.
Vanhemmistaan Markku onkin pitänyt aina hyvää huolta. Usein tavatessamme ehdotan puoliltapäivin yhteistä lounasta, mutta melko usein saan vastaukseksi:
– Menen mutsille syömään. Käyn aina kun mamma soittaa.
Näin taas tuli todettua, ettei ihmisen suuruutta mitata maineteoilla. Totuus löytyy elämänarvoista.
Minun ja Markun seitsemännen tuotantokauden seikkailut Teknavissa päättyivät Sveitsiin. Markun ehdotuksesta päätimme matkata Pohjois-Italiasta rajan yli St. Moritziin, ja seuraamaan kaupungin kuuluisaa hevoskilpailutapahtumaa.
– Olin joskus vuosia sitten täällä ja ihmettelin väkipaljoutta St. Moritz -järvellä. Ihmiset kulkivat turkiksissaan ja Sveitsin frangit täyttivät järven jään, Markku muisteli.
Tapahtuman historia on yli satavuotinen. Ensimmäisen kerran jäällä laukattiin 1907. Talviriehan pääpaino on tietenkin kisatapahtumissa ja vedonlyönnissä, mutta tarjolla on myös lukemattomat määrät ruoka- ja juomatelttoja sekä pääsponsorin BMW:n laajat esittelytilat. Puitteet olivat hulppeat ja ennennäkemättömät, mutta rankka lumisade pilasi yhden matkamiehen kisatunnelman.– Pitikin mennä ehdottamaan tällaista kuvauspäivää, Markku sadatteli pitkin päivää. Ori Alénin mielialaa kohensi kuitenkin vip-tiloissa esittelyssä ollut todellinen yllätysmalli, BMW:n hybridisuperauto i8.– Kyllä mennään nyt autoteollisuudessa kovaa. Mykistävä näky, Alén kuvaili i-mallisarjan uutuutta osoittaen samalla AMG:stäkin tuttuja lokinsiipiovia.– Siis pistokehybridi, joka kiihtyy nollasta sataan 4,4 sekunnissa. Mä alan olla jo liian vanha näihin kuvioihin, Markku päivitteli.
