Kun hiekkalaatikko ei enää houkuta: Miksi kissa tekee tarpeensa vääriin nurkkiin?

Vaikka kissojen maine yltiömäisen sisäsiisteinä eläiminä on kantautunut hiekkalaatikolta toiselle, ovat sisäsiisteysongelmat kissojen käytöshäiriöistä yleisimpiä. Kissan sisäsiisteysongelmien ratkominen vaatiikin usein varsinaista salapoliisityötä: miksi ihmeessä kissa ei tee tarpeitaan enää hiekkalaatikkoon?

Syitä siihen, miksi kissa tekee tarpeensa muualle kuin hiekkalaatikkoon, voi olla hankala paikallistaa yhdeltä istumalta.

Kissanomistajasta saattaa tuntua myös kummeksuttavalta, kun aiemmin sisäsiistille kissalle ei enää kelpaakaan hiekkalaatikko ja kissa tekee tarpeensa muualle – useimmiten kiellettyihin tai epätavallisiin paikkoihin.

Vaikka kissa onkin äärimmäisen siisti eläin, noin kymmenellä prosentilla kissoilla on sisäsiisteysongelmia jossain elämänvaiheessa. Kaikista tärkeintä on heti ensimmäiseksi poissulkea terveydelliset syyt, kuten sairaudet tai kivut: jos kissan sisäsiisteystavat ja käytös muuttuvat yllättäen, kannattaa kissa viedä eläinlääkärille tarkastettavaksi.

Eläinlääkärin tehtävä on selvittää, onko kissan ongelma sairauden aiheuttama vai puolestaan käytöksellistä laatua.

Ennen kuin soittaa eläinlääkärille, kannattaa miettiä etukäteen mitä kaikkea kissan elämässä on muuttunut, ja mikä on voinut aiheuttaa sille stressiä. Nimittäin yllättäen stressi on yleinen syy kissan sisäsiisteysongelmiin – stressaantuneen kissan elinolosuhteet olisikin aina korjattava.

Miksi kissa ei käytä hiekkalaatikkoaan?

Kissan aistit ovat erittäin herkät, joten pienikin muutos ympäristössä voi vaikuttaa kissan hiekkalaatikkokäyttäytymiseen. Esimerkiksi ongelmia voi esiintyä, jos tuttu kissanhiekkalaatu vaihdetaan uuteen: kissoille on hyvin tärkeää, miltä maa tuntuu polkuanturoiden alla. Myös hiekkalaatikon paikan vaihtaminen voi hämmentää tapoihinsa tottunutta kissaa.

Myös hajut ovat tärkeitä: kissa ei asioi mielellään likaisessa hiekkalaatikossa, mutta ei myöskään liian puhtaaksi pyntätyssä laatikossa, jos siinä haisee esimerkiksi puhdistusaine. Kissa saattaa myös kieltäytyä käyttämästä samaa hiekkalaatikkoa toisen kissan kanssa.

Myös itse hiekkalaatikolla on väliä – kissa saattaa kokea nykyisen hiekkalaatikon epämieluisana esimerkiksi muodoltaan, rakenteeltaan tai korkeudeltaan. Pennuille ja vanhoille kissoille saattaa tuottaa vaikeuksia hypätä korkean reunan yli, joten olisi suotavaa että hiekkalaatikossa on suhteellisen matalat reunat.

Herkkänä eläimenä myös muut stressitekijät, kuten vaikkapa muutto, uuden lemmikin tai lapsen tulo perheeseen voivat aiheuttaa muutoksia kissan käyttäytymisessä. Niinpä tulisi myös muistaa, että kissan hiekkalaatikko tulisi asettaa rauhalliselle paikalle, jossa esimerkiksi lapset tai koirat eivät häiritse tarpeitaan tekevää kissaa. Kissa voi alkaa suorastaan pelätä hiekkalaatikkoa, eikä uskalla mennä enää tekemään tarpeitaan sinne.

Stressaantunut kissa

Turhautunut, levoton kissa on samalla stressaantunut kissa, ja siksi se saattaa "protestoida"* tekemällä tarpeitaan vääriin, sopimattomiin paikkoihin. Stressiä voi aiheuttaa kissalle myös se, jos elinympäristö on epäsopiva, liian ahdas tai jos kissoja on tilaan nähden liikaa. Kissa voi pissata sopimattomiin tai odottamattomiin paikkoihin, jos se tuntee olonsa uhatuksi tai ahdistuneeksi. Syitä ahdistukseen voivat olla esimerkiksi naapurissa alkanut remontti tai vauvan itkeminen, jotka ovat ihmiskorvaan normaaleja ääniä.

Kissaeläimet käyttävät virtsaa kommunikoidakseen toistensa kanssa. Jättämällä oman hajunsa tiettyihin paikkoihin ne kertovat muille, että tämä alue kuuluu minulle: merkkailu on eläimelle luontaista käyttäytymistä, tapa kommunikoida. Jos kissa merkitsee reviiriään alituiseen virtsalla vahvistaakseen sen omakseen, tämän tyyppinen käytös kumpuaa yleensä stressistä. Varsinkin leikkaamattomat kissat ovat alttiita tällaiselle merkkailukäytökselle: mitä useampi kissa taloudessa on, sen todennäköisemmin merkkailua ilmenee.

Kuitenkin merkkailu itsessään on eri asia kuin sisäsiisteyskysymys: kissa merkkaa yleensä pystypinnoille, kun taas sisäsiisteysongelmista kärsivä kissa tekee tarpeensa suoraan lattialle. Paras tapa saada ylenpalttisen merkkailun loppumaan on kastroida tai steriloida kissa.

Sairas kissa

Kun kissa kärsii esimerkiksi virtsatessa kipua, se oppii liittämään kivun hiekkalaatikkoon ja välttelee sitä parhaansa mukaan. Vaikka kivut hoidettaisiin eläinlääkärikäynnin myötä pois päiväjärjestyksestä, saattaa pelko jäädä jäytämään.

Esimerkiksi maksan tai munuaisten toimintahäiriö, kilpirauhasen liikatoiminta tai sokeritauti voi johtaa liialliseen juomiseen, mikä taas lisää virtsan eritystä. Kasvaimet, paksusuolen tulehdus tai sisäloiset saattavat tuottaa kipua ulostaessa tai lisätä ulostamisen tarvetta. Vanhuuteen liittyvät sairaudet kuten nivelrikko, hermoston toimintaan vaikuttavat sairaudet tai lihasheikkous voivat tuottaa kissalle vaikeuksia päästä hiekkalaatikolle ajoissa. Virtsatietulehdus voi aiheuttaa kissalle virtsatessa kirvelyä ja kipua, jonka takia se ei saa pissattua.

Tekeekö kissa niin kostaakseen?

Yleisen harhaluulon mukaan kissat sotkevat paikkoja, lirauttelevat nurkkiin tai jättävät terveisensä lavuaariin kostoksi tai protestoidakseen*. Kostokäytös kuitenkin vaatisi kehittyneitä kognitiivisia kykyjä ja se myös tarkoittaisi sitä, että kissan mielestä sen virtsa ja ulosteet ovat vastenmielisiä. Todellisuudessa ne ovat vastenmielisiä vain ihmisen näkökulmasta.


Lue myös:



Katri Koskinen

Lähde: Reviirilehti (4/2011): Jaana Pohjola, Elainlaakariin.fi

Lue myös:

    Uusimmat