Kuluttajien luottamus pysyi helmikuussa liki ennallaan – arvio omasta taloudesta kuitenkin heikkeni

Kuluttajien luottamus pysyi helmikuussa liki ennallaan, kertoo Tilastokeskus. Luottamusindikaattorin pisteluku oli –4,5, kun se oli tammikuussa –4,6 ja joulukuussa –4,2.

Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta ja lähitulevaisuudesta heikkenivät helmikuussa tammikuuhun verrattuna. Odotukset Suomen talouden lähitulevaisuudesta pysyivät ennallaan, mutta arviot rahankäytöstä kestokulutustavaroihin nousivat jonkin verran.

Oman rahatilanteensa kuluttajat arvioivat helmikuussa varsin hyväksi. Kuluttajien näkemykset työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa paranivat hyvälle tasolle. Työllisten kuluttajien kokema työttömyyden uhka omalla kohdalla pysyi pitkän ajan keskimääräisellä tasolla.

Viime vuoden vastaavaan aikaan nähden luottamusindikaattorin osatekijät heikkenivät lukuun ottamatta rahankäyttöaikeita, jotka pysyivät suunnilleen samalla tasolla.

Käänne huonompaan on ollut nopeata

Teollisuusyritysten luottamus lähitulevaisuuteen nousi helmikuussa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto. Luottamusindikaattorissa ei kuitenkaan näy vielä juurikaan koronaviruksen vaikutusta. Luottamus oli helmikuussa yhä alle pitkän aikavälin keskiarvon.

EK arvioi, että käänne huonompaan on ollut nopea ja virus on nyt suurin uhka globaalille taloudelle.

Palvelualojen ja vähittäiskaupan luottamusindikaattorit sen sijaan putosivat. Palvelualoilla ja vähittäiskaupassa luottamus painui yhä selvemmin alle pitkän aikavälin keskiarvon. Rakentamisessa luottamus pysyi ennallaan ja alan luottamus ylitti pitkän ajan keskiarvon.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.