Kuluttajavirasto patistaa reiluun telekilpaan

Kuluttajavirastoon tulee eniten ilmoituksia viestintäpalveluista. Markkinaoikeudessa on parhaillaan vireillä viisi telepalveluihin liittyvää tapausta.

Kuluttajavirasto patistaa teleoperaattoreita pitämään huolta markkinointinsa selkeydestä ja läpinäkyvyydestä. Kuluttajaviraston mukaan monista operaattorien mainoksista on vaikea löytää hintatietoja ja tarjousten rajoituksia. Viestintäpalveluista tuleekin Kuluttajavirastoon ilmoituksia selvästi enemmän kuin mistään muusta asiaryhmästä.

Kuluttajaviraston mukaan vanhan kännykkänumeron säilyttämismahdollisuus operaattoria vaihdettaessa on selvästi lisännyt kilpailua markkinoilla. Viraston mielestä aito kilpailu edellyttää kuitenkin reilujen pelisääntöjen noudattamista. Nyt ollaan vielä kaukana läpinäkyvistä markkinoista, sillä hinnat ilmoitetaan epäselvästi ja liittymien hinnoittelurakenne on niin monimutkainen, että hintavertailu on käytännössä mahdotonta.

- Jos neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, ainoa vaihtoehto on viedä asia markkinaoikeuteen. Siellä asian käsittely kestää, joten telealan on syytä ryhtyä myös omiin toimenpiteisiin markkinoiden toimivuuden varmistamiseksi, kuluttajaoikeusryhmän johtaja Anja Peltonen huomauttaa viraston tiedotteessa.

Markkinaoikeudessa on parhaillaan vireillä viisi viestintäpalvelujen markkinointiin tai sopimusehtoihin liittyvää tapausta. Oikeudessa on käsittelyssä Elisa Oyj:n, Elisa Matkapuhelinpalvelut Oy:n, DNA Finland Oyj:n ja Saunalahti Oyj:n markkinointi. DNA:lta käsitellään myös kohtuuttomia sopimusehtoja.

Myös TeliaSonera vietäneen markkinaoikeuteen, sillä TeliaSonera Finland Oyj vastusti kuluttaja-asiamiehen määräämää markkinointikieltoa epäselvästä hintojen ja tarjousten rajoitusten ilmoittamisesta.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 02.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat