Kultaleijonat pääsevät Olympiastadionille poliisisaattueessa – "Lähtökohtaisesti odotamme hyvän mielen kansanjuhlaa"

Ilo irti pukukopissa: Jukka Jaloselle mestaruussuihku 0:45
Näin riemu repesi Leijonien pukukopissa!

Helsingin Olympiastadionilla vietetään tänään näyttäviä kultajuhlia kello 19 alkaen. Omat haasteensa juhlaan tuo iltapäivän lumimyrsky.

Poliisin juhlasaattue Helsingin keskustaan voi haitata liikennettä paikoittain kello 19 aikaan. Poliisi suosittaakin, että kultajuhliin saapuvat tulisivat mahdollisuuksien mukaan paikalle julkisilla liikennevälineillä ja ajoissa.

– Leijonien bussit vedetään poliisisaattueessa paikan päälle Olympiastadionille noin kello 19.00 aikaan, toki aikataulu saattaa elää. Tästä voi koitua hetkellistä häiriötä liikenteelle. Oletettavasti suurempaa häiriötä kuitenkin aiheuttaa iltapäivällä alkavaksi ennustettu lumimyräkkä. Suosittelemmekin vahvasti, että Olympiastadionin ympäristöön ei tultaisi omalla autolla vaan paikalle saavuttaisiin hyvissä ajoin julkisilla liikennevälineillä. Myös stadionille sisään pääsyyn on syytä varata aikaa, ylikomisario Jere Roimu toteaa Helsingin poliisin tiedotteessa.

– Lähtökohtaisesti odotamme hyvän mielen kansanjuhlaa, jossa kaikki ovat liikkeellä hyvällä fiiliksellä.

Poliisi muistuttaa myös autoilijoita varautumaan sakeaan lumipyryyn. Olympiastadionin ovet avautuvat kello 17 jälkeen ja itse kultajuhlinta alkaa kello 19.

Juttua muokattu 21.2.2022 kello 15.10: Poliisi kehottaa ihmisiä menemään kultajuhlaan julkisilla liikennevälineillä, ei omalla autolla.

Lue myös:

    Uusimmat