Kuka on Ri Sol-ju? Pohjois-Korean diktaattorin vierellä hymyilee tyylikäs nuori nainen, josta ei tiedetä juuri mitään

Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin vaimo Ri Sol-ju ei tunnu viihtyvän julkisuudessa. 28-vuotiaaksi oletettu ja kolmen lapsen äidiksi arveltu nainen on tähän mennessä vieraillut parrasvaloissa vain Pohjois-Korean julkaisemien valokuvien kautta. Sol-ju on seisonut miehensä rinnalla juhlistamassa milloin ohjuskoetta, milloin Korean sodan "voittoa".

Naisen salatusta elämästä kertoo brittilehti The Independent vastikään julkaistussa artikkelissa.

Kim Jong-unin vaimoksi Sol-ju paljastui heinäkuussa 2012, kun Pohjois-Korea tiedotti asiasta virallisesti. Tätä ennen kansainväliset tiedotusvälineet olivat ehtineet kysymään, kuka kuvissa Kim Jong-unin rinnalla esiintyvä salaperäinen nainen on.

Virallinen ilmoitus ei kuitenkaan hälventänyt kaikkia kysymyksiä. 

Edelleen on epäselvää, koska pari tarkalleen ottaen avioitui. Joidenkin tietojen mukaan se tapahtui jo vuonna 2009, ja samojen lähteiden mukaan pariskunta olisi saanut esikoisensa seuraavana vuonna. Toisten tietojen mukaan pari olisi tavannut vasta vuonna 2010 musiikkikonsertissa, kertoo The Independent.

Kolme lasta

Lapsia pariskunnalla sanotaan olevan kolme, joista viimeisimmän syntymästä Pohjois-Korea tiedotti tiistaina. Lapsia ei ole nähty julkisuudessa. Suurimmat paljastukset perhe-elämästä ovatkin tulleet koripallolegendana tunnetulta entiseltä NBA-tähdeltä Dennis Rodmanilta.

Rodman on Kimin ystävä ja vieraillut useasti Pohjois-Koreassa. Hän kertoo tavanneensa pariskunnan tyttären Ju-aen vuonna 2013. 

– Pidin Ju-aeta sylissä ja juttelin Ri:n kanssa. Herra Kim on hyvä isä ja hänellä on kaunis perhe, Rodman paljasti tuolloin The Guardian -lehdelle. 

Nuorimmasta lapsesta tiedetään vielä vähemmän kuin kahdesta ensimmäisestä. Etelä-Korean tiedotusvälineissä on spekuloitu, että kaksi ensimmäistä lasta saattavat olla tyttöjä ja että Ri:tä on sen johdosta painostettu hankkimaan kolmas lapsi. 

Muotitietoinen rouva

Vaikka diktaattorin puolisosta ei tiedetä paljoa, kuvien perusteella on selvää, että Ri rakastaa luksusmuotia. Hänellä on nähty esimerkiksi Diorin ja Chanelin laukkuja. 

The Independentin mukaan varmaksi tiedetäänkin lähinnä se, että Ri Sol-ju syntyi varakkaaseen perheeseen.

Hänen äitinsä kerrotaan olleen ammatiltaan lääkäri ja isän tiedetään toimineen professorina. Eliittiperheen tyttären kerrotaan opiskelleen laulamista. Toisten lähteiden mukaan taas tieteitä.

Kuvien nainen on siis edelleen salaperäinen. Ja aina kohteliaasti hymyilevä ja kauniisiin vaatteisiin pukeutuva. 

Lue myös:

    Uusimmat