Kuinka usein mies oikeasti ajattelee seksiä? Miehet vastaavat!

Miesten väitetään ajattelevan usein alapäällään ja herrasmiestenkin ajatusten kerrotaan liikkuvan seksiaiheisissa asioissa enemmän kuin naiset voivat kuvitellakaan. Mutta kuinka usein miehet todellisuudessa ajattelevat seksiä? AVA kysyi ja miehet vastasivat.

Miten usein mies todella ajattelee seksiä? nimim. Nainen

AVA selvitti vastauksen lukijan lähettämään kysymykseen. Näin AVAn haastattelemat miehet vastasivat:

– Rohkenen väittää, että miehet eivät ajattele seksiä välttämättä edes päivittäin, jos seksin ajattelemisella tarkoitetaan oikein kunnolla uppoutumista ajatuksiin. Sen sijaan sellaisia pieniä ohikiitäviä hetkiä, jolloin ajatukset lähtevät harhailemaan muutamaksi sekunniksi johonkin arkitodellisuutta mukavampaan paikkaan arvioisin itselläni tapahtuvan kymmenestä kahteenkymmeneen kertaan päivässä. Luonnollisesti tämä riippuu muun muassa vuodenajasta, joka vaikuttaa suoraan ulkopuolisten ärsykkeiden määrään sekä yleisestä vireystilasta. En usko, että on varsinaisesti tilannetta, jossa seksiä ei missään tapauksessa ajattele, mutta epätodennäköistä se on varmasti silloin, kun on keskittynyt johonkin tekemiseen. Tilanteet, joissa näitä ohikiitäviä nopeita seksiin liittyviä ajatuksia tulee, voi olla periaatteessa mitkä vain. Yleensä se liittyy johonkin ulkopuoliseen ärsykkeeseen, yksinkertaisimmillaan vain naisen näkeminen riittää. Tilanteet, joissa mukavan näköinen nainen kyyristyy, kurottaa, venyttelee tai muuten sijoittuu asentoon, joka muistuttaa jollain tapaa seksiä sekä lantion, rintojen, takapuolen, reisien, säärien jollain tapaa vahingossa esilletuominen ovat melkein takuuvarmoja lähtölaukauksia epämääräiselle, mutta nopealle ajatuksen karkuun lähtemiselle. Mies, sinkku, 33

– Ajattelen seksiä muutaman kerran päivässä. Yleensä silloin, kun olen rauhoittunut enkä mieti muuta. Jos olen keskittynyt muihin juttuihin, ei seksi yleensä tule mieleen. Mies, sinkku, 35

– Joitain kertoja sekunnissa. Minä katson jokaista vastaantulijaakin niin, että riisun heidät silmilläni. Suurpiirteisesti siis: aina, jos näen jotain silmää miellyttävää ja useimmiten ilmankin, yksin ja seurassa, yöllä ja päivällä. Silloin, kun tekee jotain intensiivisesti ja keskittyneesti, ei seksiä tule ajateltua, mutta muuten ei ole montakaan sellaista hetkeä, etteikö se olisi mielessä edes jonkin verran. Mies, avoimessa suhteessa, 29

Seksin ajattelu tulee ja menee. Välillä ajatusta ei saa karistettua millään. Miehellä asia on hiukan eri kuin naisella, koska kun "tankit" ovat täynnä, alkavat ajatuksetkin kiihtymään. Kai se on luonnonkulkua. Voi mennä viikkoja, ettei ajattele sitä yhtään – varsinkaan silloin, jos on kovat työkiireet. Tämän jälkeen tulee päiviä, jolloin 24/7 olo on kaksimielinen. Olen varma, että se on jopa rasittavaa sille naiselle, joka joutuu kuuntelemaan kiimaista murinaa. Seksijutut tulevat kyllä missä tahansa mieleen, ei edes tarvitse miettiä. Ne tulevat aikaa ja paikkaa katsomatta. Vaikka autoa ajaessa, bussissa ja varsinkin lentokoneessa. Meillä miehillä tuo alakerta tekee välillä ihan omia juttujaan. Mikähän mahtaa olla lääkärin määräämä normaalimäärä kaksimielisiä ajatuksia miehen elämässä, ettei mene hulluuden puolelle? Mies, sinkku, 45

– Hyvin usein, mutta teoreettisella tasolla, eli pyörittelee mielessään ajatusta siitä, millaista olisi harrastaa seksiä tuon ja tuon naisen kanssa. Silloin ei tule ajateltua seksiä, kun tekee esimerkiksi töitä tai jotain aivan muuta. Jos näkee taas kuvia naisista tai tapaa naisia, voi ajatuksia herätä… Joku voisi herkästi ajatella, että seksin kuvittelu on jonkinlaista pettämistä. Minusta se on vain absurdia. Se kuuluu ihmisluontoon. En kuitenkaan ole mikään seksihullu, eli ajatusteni toteuttaminen käytännössä ei kiinnosta minua niin paljoa. Mies, avoliitossa, 30

– Yleinen olettamus on varmasti, että koko ajan. Mutta todennäköisin tilanne on, että jokin laukaisee ajatuksen. Tuskin kovin moni meistä miehistä ajattelee seksiä 24/7 tai riisu jokaista vastaantulijaa mielessään, vaikka varmasti osalle tämä on todellisuutta. Voimme katsella vastaantulevaa naista ja todeta mielessämme tämän olevan seksikäs ja täten huomioimme hänet. Voimme leikitellä ajatuksella myöhemmin – entä, jos olisin tehnyt näin... mitä sitten? Fantasia päätyy monesti seksin ajatteluun. Seksin puoleen ajatuksemme karkaavat, kun nainen viettelee meidät – pukeutumalla seksikkäästi vaikkapa kotona tai puhumalla tuhmia. Mutta myös muuten kiihottavassa tilanteessa ajatuksemme karkaavat herkästi seksin puolelle. Emme kuitenkaan ajattele seksiä, kun keskustelemme ihmisten kanssa, emme riisu heitä mielessämme lounaalla tai jossain muussa tavallisessa tilanteessa. Se, kuinka paljon mies ajattelee seksiä, on monesti sidoksissa hänen ikäänsä – nuoremmilla seksi on mielessä useammin kuin vanhemmilla, koska nuoremmille se on suhteellisen uusi asia. Poikkeuksia kuitenkin on, niin kuin aina. Mutta "se" on mielessä, kun ärsyke aiheuttaa meille ajatuksen – siinä on syy ja seuraus. Mies, sinkku, 31


MIEHET VASTAAVAT:


Mitä sinä haluaisit tietää miehiltä? Käy esittämässä kysymyksesi !


AVA

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat