Kuin suoraan Miamista – Samae Koskinen antautui suihkurusketukselle, sileille säärille ja kasariklassikolle

Samae Koskinen avasi Tähdet, tähdet -ohjelman bilejakson suihkurusketuksellä, sileillä säärillä ja kasariklassikolla. 

Tähdet, tähdet -ohjelma on laitettu tuoreella kaudella toden teolla uusiksi, sillä vanhat genrejaot on unohdettu ja jätetty menneisyyteen. Tällä kaudella tähtiartistit pääsevät näyttämään uusia puolia itsestään erilaisten teemojen kautta. 

Ohjelman neljännessä suorassa lähetyksessä teemana onkin bileet

Lähetykseen toden teolla jopa suihkurusketuksen avulla valmistautunut Samae Koskinen esitti Wham-yhtyeen lennokkaan, vuonna 1984 julkaistun hitin Wake Me Up Before You Go Go.

Ennen kappaleensa esitystä Koskinen kertoi, että koska hän on 40-vuotias ja kahden lapsen isä, bileet tarkoittaa hänelle nykyään sitä, että hän pääsee jonain päivänä saunaan. 

Esityksessä perheenisä kuitenkin unohti moiset puheet ja antautui toden teolla kasariklassikolle. Koskisen bilelookiin kuuluivat olennaisesti suihkurusketuksen lisäksi myös shortsit, lenkkarit, vaaleanpunaiset nilkkasukat, ajellut sääret sekä violetti tuulitakki.

Myös tuomarit olivat Koskisen lämpimästä esityksestä sekä miehen olemuksesta mielissään. 

– Hienot rusketukset, haluaisin lähettää terveiset partiokaverilleni Sallalle Joutsenoon, joka käräytti itsensä samoihin aikoihin solariumissa kun Whamia kuunneltiin, Maria Veitola tunnelmoi. 

– Tunnistan henkilökohtaisesti tämän vellovan hyytelön liikkeelle saamisen ongelman, mutta hyvin sait sen liikkeelle, Juhani Merimaa totesi viitaten Koskisen tanssiliikkeisiin. 

Tähdet, tähdet sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.15!

Lue myös:

    Uusimmat