Kreikan velkojen uudelleenjärjestelyille takapakkia

Euroalueen valtiovarainministerit ovat hylänneet Kreikan velkojen uudelleenjärjestelysuunnitelman, josta Kreikka ja yksityiset sijoittajat olivat päässeet sopuun viime viikolla. Asiasta kertovat neuvotteluja seuraavat lähteet uutistoimisto Reutersille.

Lähteiden mukaan valtiovarainministerit vaativat, että uusien valtionlainojen koron pitäisi olla alhaisempi kuin osapuolten sopima neljä prosenttia. Uudet valtionlainat, jotka myönnetään todennäköisesti 30 vuodeksi, korvaavat osan Kreikan nykyisestä velasta.

Neuvotteluissa on kyse siitä, kuinka suuriin tappioihin pankit suostuvat. Neuvotteluista saatujen tietojen mukaan sijoittajat joutuisivat hyväksymään 65-70 prosentin alaskirjaukset.

Valtiovarainministerit painostavat Kreikkaa saavuttamaan nopeasti hyväksyttävän neuvottelutuloksen. Euroryhmän johtaja Jean-Claude Juncker sanoi EU:n valtiovarainministerien kokouksessa Brysselissä, että sopimus olisi tehtävä lähipäivinä.

Yksityisten sijoittajien vastuu on osa lokakuussa sovittua Kreikan toista 130 miljardin euron tukipakettia.

EU:n talouskomissaari Olli Rehn vaati Kreikkaa myös nopeuttamaan talousuudistuksiaan.

Lue myös:

    Uusimmat