Mainos

Koulun sääntö järkytti äitiä: Tyttöjä kiellettiin sanomasta pojille 'ei' tanssiaisissa

Koulu halusi opettaa lapsille hyväntahtoisuutta, mutta äidin mielestä viesti ei mene näin ollenkaan perille.

Yhdysvaltojen Utahista kotoisin oleva Natalie Richard järkyttyi juteltuaan kuudesluokkalaisen tyttärensä kanssa koululla järjestettävistä ystävänpäivän tanssiaisista. Tytär kertoi, että koulu oli asettanut säännön, etteivät oppilaat saaneet sanoa 'ei', kun heitä pyydettiin tanssimaan, uutisoi muun muassa  Independent.

Ensin äiti ei voinut uskoa, että lapsi oli tajunnut säännön oikein. Juteltuaan kuitenkin tyttärensä opettajan kanssa Natalielle kävi ilmi, että tämä oli todellakin tanssiaisten sääntö.

Järkyttynyt äiti vei huolenaiheensa koulun rehtorille.

– Hän käytännössä vain sanoi, että he ovat järjestäneet tanssin tällä tavalla jo pitkän aikaa eikä heille ole koskaan ennen tullut siitä mitään huolenaihetta, Natalie kertoo.

Koulun mukaan opettaa ystävällisyyttä, äidin mukaan aivan väärän viestin

Koulun mukaan sääntö on todella olemassa, ja sen tarkoituksena on saada opiskelijat olemaan tosiaan kohtaan ystävällisiä ja kunnioittavia.

Äiti kertoo ymmärtävänsä näkökannan, mutta hänen mukaansa hyväksymistä voisi opettaa muulla paremmalla tavalla. Natalien mukaan oppilaiden pakottaminen suostumaan tanssiin antaa aivan väärän opetuksen.

– Se lähettää huonon viestin tytöille, että tyttöjen täytyy sanoa 'kyllä'; se lähettää huonon viestin pojille, että tytöt eivät voi sanoa 'ei', äiti perustelee.

Natalien mukaan loppujen lopuksi torjutuksi tuleminen on osa elämää.

Tanssiaiset ovat oppilaille vapaaehtoiset. Koulun mukaan opiskelijat voivat valita omaan korttiin viisi ihmistä, joiden kanssa he haluavat tanssia. Koulu lisää, että oppilaita kehotetaan puhumaan, jos kortissa on joku henkilö, joiden kanssa he tuntevat itsensä epämukaviksi.

Sosiaalisessa mediassa monet vanhemmat ovat kommentoineet huolensa koulun sääntöä kohtaan ja olleet äidin kanssa samaa mieltä. Vielä sääntö on kuitenkin ala-asteella voimassa. 

Lähteet: Independent, Fox13

***

8:49

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.