Kosovo esillä EU:n ulkoministeritapaamisessa

Kosovo on EU:n tämänpäiväisen ulkoministerikokouksen pääaiheita Brysselissä. Ensimmäistä kertaa ulkoministeri Tarja Halosen johdolla tapaavat ulkoministerit käsittelevät muun muassa heinäkuun lopulla Sarajevossa pidettäväksi suunniteltua Balkanin jälleenrakennuskokousta.

Suomalaisen tiedottajan mukaan vielä illalla ei ollut ehdottoman varmaa, järjestetäänkö kokousta ylipäätään. EU-maat tekevät päätöksen myös EU:n jälleenrakennusviraston sijaintipaikasta. EU:n komissio ja useimmat jäsenmaat haluavat, että virasto sijoitetaan Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan, mutta Kreikka pitää itsepintaisesti kiinni aikaisemmasta lupauksesta, jonka mukaan virasto sijoitettaisiin Thessalonikiin.

Kokous aloitetaan avoimella keskustelulla siitä, kuinka EU:n ulkopolitiikka muotoillaan tulevaisuudessa Kosovon sodan opetusten jälkeen. Myös EU:n komission tuleva puheenjohtaja Romano Prodi ottaa osaa tapaamiseen, koska EU-maat päättävät muodollisesti uuden komission nimittämisestä. EU:n parlamentin on hyväksyttävä uusi komissio ennen kuin se voi aloittaa työnsä. Parlamentin uskotaan hyväksyvän komissio syyskuun puolivälissä.

EU:n maatalousministerineuvosto kokoontuu myöhemmin tänään metsä- ja maatalousministeri Kalevi Hemilän johdolla. Ministerien on määrä keskustella Belgian dioksiiniskandaalin seurauksista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat