Yhdysvalloissa useat ihmiset ovat saaneet Kiinasta mysteerisiä korulähetyksiksi naamioituja postipaketteja, jotka ovat sisältäneet tunnistamattomia siemeniä. Viranomaiset eivät vielä tiedä mistä on kyse, mutta varoittavat ihmisiä istuttamasta niitä.
Utahissa asuva Lori Culley oli normaalisti tarkastamassa postiaan, kun hän huomasi postilaatikossaan olevan laatikon. Aluksi hän innostui, mutta sitten muisti, ettei ollut tilannut mitään.
Paketin kyljessä sanottiin, että se sisälsi korvakoruja.
– Ne eivät selkeästi olleet koruja! Avasin paketin ja siellä olikin siemeniä, Cylley kertoo CNN:lle.
Hän ei aluksi pohtinut asiaa sen kummemmin, mutta huomasi sitten paikallisen maa- ja metsätalousviraston tutkivan asiaa.
Hän sai viranomaisilta tarkat toimintaohjeet siementen käsittelyyn.
– Älä heitä niitä roskiin, älä istuta niitä, älä koske niihin, Colley kuvailee saamiaan ohjeita.
Useat kymmenet ihmiset Utahissa ovat saaneet postissa siemeniä, joita he eivät olleet tilanneet.
Viranomaiset tutkivat asiaa
Vielä ei tiedetä, mistä mysteerisiemenissä on kyse. Viranomaiset pohtivat, voisivatko lähetykset olla osa verkkokauppahuijausta.
Joskus halpatavaraa myyvät ulkomaiset verkkokaupat, joista moni toimii Kiinassa, lähettävät lähes arvotonta tavaraa satunnaisille ihmisille ja sitten kirjoittavat väärennettyjä arvosteluja sivuilleen heidän nimissään.
Culley myös pohtii ilkivallan mahdollisuutta, jos siemenet olisivatkin nopeasti leviävää vieraslajia.
Utahissa kasvit ja siemenet ovat tiukasti sääntelyn alaisia, joten tulliviranomaiset ovat keränneet joitain ihmisille lähetettyjä siemeniä testausta varten.
Katso artikkelin alussa olevalta videolta, millaisiin paketteihin mysteerisiemenet oli naamioitu.