Koronavirus jyllää Diamond Princess -luksusristeilijällä Japanissa, karanteeniin jäänyt vasta vihitty pariskunta anelee apua Donald Trumpilta: "Pelasta meidät"

Vastavihittyjen Milena Basson ja Gaetano Cerullon kauan odotettu häämatka muuttui painajaiseksi, kun luksusristeilijällä levisi koronavirus.

Yhden tartunnan vahvistuttua laivan muitakin matkustajia on testattu, ja tartunta on todettu ainakin 61 matkustajassa. Tartunnan saaneista ainakin kahdeksan on yhdysvaltalaisia.

Aluksen 3 700 matkustajaa pidetään nyt karanteenissa aluksella Japanin Yokohaman edustalla.

Kahden vuoden säästöt häämatkaa varten

CNN kertoo, että yhdysvaltalaiset matkustajat Milena Basso ja Gaetano Cerullo säästivät kyseistä häämatkaansa varten kaksi vuotta. Nyt he joutuvat olemaan karanteenissa laivalla koronaviruksen vuoksi ainakin 14 päivää.

Pari anelee videolla apua Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta.

– Emme tunne olevamme täällä turvassa, Milena Basso sanoo ja jatkaa, että hänen mielestään heidän tulisi olla karanteenissa puhtaassa ympäristössä eikä risteilyaluksella, jossa tartunta on jo todettu.

– Saa meidät pois tältä alukselta, Basso päättää videon.

Lue myös:

    Uusimmat