Koronaviruksen ahnaasti tarttuva uusi muunnos leviää Euroopassa – uusimmat havainnot ovat Italiasta

Aiempaa tartuttavampi koronaviruksen uusi muunnos leviää Euroopassa. Uusimmat havainnot ovat Italiasta.

Britanniassa virusmuunnos on ehtinyt jo muuttaa miljoonien ihmisten joulusuunnitelmia, kun osassa maata tuli viikonvaihteessa voimaan koronasulku.

Terveysministeri Matt Hancockin mukaan ministerit saivat tietää uuden koronavirusmuunnoksen tartuttavuudesta toissapäivänä perjantaina. Hancock sanoi Sky Newsin haastattelussa, että koronaviruksen muunnos ei ollut hallinnassa.

Virusmuunnos lensi Italiaan Britanniasta

Lisäksi muun muassa Tanskassa on tähän mennessä raportoitu yhdeksän tapausta ja Hollannissa yksi.

Tuoreimmat tiedot virusmuunnoksesta tulevat Italiasta. Maan terveysministeri kertoi tänä iltana, että muunnos on löytynyt yhdestä koronapotilaasta. Potilas oli palannut Britanniasta kumppaninsa kanssa muutama päivä sitten lentokoneella, joka oli laskeutunut Roomaan. Molemmat ovat nyt eristyksessä.

Britannian lentoja keskeytetään

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ympäri Eurooppaa tartunnat ovat voimistuneet ja levinneet laajalle, joten maiden täytyy lisätä kontrollia ja ennaltaehkäiseviä toimia.

Joukko Euroopan maita on jo keskeyttänyt tai harkitsee keskeyttävänsä matkustajalennot Britanniasta. Sekä Hollanti että Belgia ovat jo lennot keskeyttäneet. Lisäksi Belgia on kieltänyt junien tulon Britanniasta Belgiaan.

Myös Saksa kertoi keskeyttävänsä lennot Britanniaan sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi. Italia on puolestaan ilmoittanut, että se aikoo keskeyttää lennot Britanniaan ja Britanniasta, mutta ei ole kertonut, mistä lähtien tämä tapahtuu.

Finnairista kerrottiin tänään, että tässä vaiheessa lennot Britanniaan jatkuvat normaalisti. Yhtiössä kuitenkin seurataan tilannetta ja sen kehittymistä.

Lue myös:

    Uusimmat