Diabetesta sairastavan perheenisän ei pitänyt selvitä koronaviruksen aiheuttamasta taudista. Toisin kuitenkin kävi. Miehen selviytymistarinasta kertovat useat brittimediat.
Mal Martin sai huhtikuussa kuolemantuomion. Diabetesta sairastava 58-vuotias walesilaismies oli sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, ja lääkärit olivat varmoja, ettei riskiryhmään kuuluvalla miehellä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selviytyä.
Lue myös: Tutkimus: Yksi kymmenestä koronatartunnan saaneesta diabeetikosta kuolee viikon sisällä sairaalaan joutumisesta – huomio riskitekijöihin
Miehen vaimo Sue kertoi Radio Fourin Today -lähetyksessä, että hän sekä pariskunnan lapset Hana, 16, ja William, 13, jättivät tuolloin Malille viimeiset hyvästit. Perhelle annettiin aikaa vain muutama minuutti.
– Olimme pukeutuneet suojavaatteisiin päästä varpaisiin, kun jätimme hänelle hyvästit. Meille kerrottiin tuolloin, että hän kuolee todennäköisesti seuraavana päivänä, Sue muistelee.
Tuosta hetkestä eteenpäin alkoi aika, jonka aikana Malin vaimo odotti kauhuissaan joka päivä, soittaako lääkäri vain kertoakseen, että hänen rakas aviomiehensä on hävinnyt kamppailun tappavaa tautia vastaan.
– Seuraavien viikkojen aikana lääkärit tekivät töitä pitääkseen Malin hengissä, Sue sanoo.
