27-vuotiasta vaasalaismiestä epäillään kahdesta murhasta, kahdesta murhan yrityksestä ja tuhotyöstä.
Vaasassa ja Laihialla sattui aikaisin lauantaiaamuna kaksi vakavaa tapahtumaa, joita Pohjanmaan poliisi kertoi tutkivansa kahtena murhana ja kahtena murhan yrityksenä.
Vaasan keskustassa Palosaarella yksi henkilö löydettiin kuolleena kerrostaloasunnosta. Samoihin aikoihin Laihialla tapahtui yhden hengen vaatinut liikenneonnettomuus.
Poliisi kertoi maanantaina iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että tapaukset liittyvät toisiinsa.
Lue myös: Kaksi ihmistä kuollut – poliisi tutkii vakavia tapahtumia
Näin tapahtumat kytkeytyvät toisiinsa
Poliisin mukaan Vaasantiellä Laihialla tapahtui lauantaina hieman ennen puoli viittä aamulla liikenneonnettomuus.
Esitutkinnassa tähän mennessä saatujen tietojen perusteella poliisi epäilee miehen ohjanneen kuljettamansa henkilöauton tahallaan vastaantulevan henkilöauton eteen.
Vastaantulevan auton kuljettaja menehtyi törmäyksessä, ja kaksi kyydissä ollutta loukkaantui. Tämän osalta asiaa tutkitaan murhana ja kahtena murhan yrityksenä.
Paikalta paennutta epäiltyä etsittiin noin kolme kilometriä ja hänet tavoitettiin.
Poliisin tutkinta johti Palosaarelle Vaasaan. Naisen ruumis löydettiin palavasta kerrostalohuoneistosta lauantaina.
Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi ja asunnon tulipalon olleen tahallaan sytytetty. Kiinniotettua miestä epäillään myös naisen murhasta ja törkeästä tuhotyöstä.
Poliisin tietojen mukaan menehtyneellä naisella ja epäillyllä miehellä oli suhde.
Tämänhetkisten tietojen mukaan poliisilla ei ole kuitenkaan ollut tietoa naisen ja epäillyn välisistä aikaisemmista lähisuhdeväkivaltaan liittyvistä tehtävistä.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Mia Uunila sanoo MTV Uutisille, että naisuhri ja epäilty eivät asuneet yhdessä, mutta ei sano, kenen nimissä asunto oli.


