Koronarajoitukset näkyvät jo tilastoissa – HUSin alueen todetut tartuntatapaukset kääntyivät laskuun: "Rajoitukset purevat"

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen:"Liikkumiseen oltaisiin voitu puuttua hanakammin" 8:35
Video: HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen: "Liikkumiseen oltaisiin voitu puuttua hanakammin"

Suomen pahiten koronaviruksesta kärsineen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen varmistetut koronavirustartunnat ovat kääntyneet laskuun, vaikka testausta on lisätty. Poikkeukselliset rajoitustoimet näyttävät siis tepsineen. 

Suomen hallitus teki viime viikolla poikkeuksellisen ratkaisun ja päätti eristää koko Uudenmaan alueen koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Alueella on todettu 782 varmistettua tartuntaa, mutta viime päivinä todettujen tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuuden johtaja Mika Salminen toteaa Twitterissä, että historiallisten rajoitusten tulokset näkyvät nyt jo.

– Nyt pitää vaan jaksaa jatkaa - ja ollaan silti yhä vasta alussa epidemiaa joten pitkä matka on yhä edessä, hän muistuttaa.

Salmisen tviitti on vastaus Elinkeinoelämän keskusliiton johtavan ekonomisti Sami Pakarisen kirjoitukseen, jossa hän toteaa viimeisen viikon liukuvan keskiarvon tautihuipun olleen tiistaina 24. maaliskuuta. Myös Helsingin yliopiston sisätautien osaston opettaja, lääkäri Ville Holmberg on tehnyt saman havainnon.

– Lupaava merkki siitä, että hallituksen toimenpiteet alkavat tehota. Tehohoidon tarve lisääntyy kuitenkin viiveellä, joten haastavia viikkoja on vielä edessä, hän toteaa Twitterissä.

Uudenmaan liikkumisrajoitukset ovat olleet voimassa vasta kolme päivää, joten niiden todelliset vaikutukset nähdään luultavasti vasta muutaman viikon kuluttua. Huomiot koronatapausten määrän vähentymisestä antavat kuitenkin toivoa rankkojen rajoitustoimien keskelle. 

Lue myös:

    Uusimmat