Koronaa tai ei, Lappi täyttyy pääsiäisenä suomalaismatkailijoista – "Kyselyitä on tullut, peruutuksia ei"

Pääsiäislomasta saattaa tulla koronalinko Levillä – Lapin infektioylilääkäri kertoo tilanteen juuri nyt 5:03
Uhkaako Lapin pääsiäisestä tulla koronalinko? Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri vastaa.

Lappiin on suuntaamassa myös pääsiäisenä runsaasti suomalaismatkailijoita kuten kuluneena koronatalvena lomaviikoilla aiemminkin. STT:n haastattelemien matkailualan toimijoiden mukaan esimerkiksi mökit ja lomahuoneistot Lapissa ovat pääsiäisen aikaan pitkälti varattuja.

– Kaiken kaikkiaan on todella varattua. Meillä on Lapissa noin tuhat kohdetta, joista pääsiäisenä on enää muutamia kymmeniä vapaana, kertoo STT:lle Lomarengas Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola.

Myös Leviltä ja Ylläkseltä kerrotaan mökkien ja lomahuoneistojen olevan liki täynnä. Matkailuyritysten mukaan hallituksen ja terveysviranomaisten kehotukset matkustamisen välttämisestä pääsiäisenä eivät ole näkyneet lisääntyneinä peruutuksina. Hallitus päätti myös esittää liikkumisrajoituksia, mutta ne tuskin ehtivät pääsiäiseksi voimaan.

–  Kyselyitä on tullut, peruutuksia ei, Olkkola toteaa.

Lapin lomakohteissa tilaa on vielä etenkin hotelleissa. Tilaa löytyy reilusti myös Rovaniemeltä.

–  Tämä on meille hiljaista aikaa, ja se on tietysti harmi, sillä Lapissa on upea talvi ja mahtavat säät, sanoo Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.

–  Kotimainen kasvu ei näy meillä. Tämä johtuu varmaan siitä, että emme ole perinteinen hiihtoon painottuva matkailukeskus.

Matkailijat käyttäytyneet enimmäkseen vastuullisesti

Vaikka lomien aikaan on todettu matkailijoilla Lapissa useita koronatartuntoja, ei alueen koronatilanne ole päässyt niiden seurauksena pahasti ryöpsähtämään.

Hiihtolomien aikaan lähes puolet Lapissa todetuista tartunnoista oli matkailijoilla, kertoo STT:lle Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas. Hänen mukaansa jatkotartuntoja tuli kuitenkin lähinnä Levillä matkailualalla työskenteleville henkilöille.

–  Siellä oli yksi isompi joukkoaltistuminen, mutta myös muita erillisiä tartuntoja. Pääsääntöisesti muita isoja joukkoaltistumisia ei syntynyt, eikä muualla nähty isoja tartuntaketjuja tai jatkotartuntoja, eli siltä osin hiihtolomaviikot menivät hyvin, Broas toteaa STT:lle.

Lapin sairaanhoitopiirissä matkailua koskevat ohjeet on pidetty samoina kuin ennen joulua ja hiihtolomia. Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari luottaa siihen, että lomailu Lapissa sujuu myös pääsiäisenä turvallisesti.

–  Niin pitkään kun pysytään omassa matkustuskuplassa ja lähdetään liikkeelle ainoastaan terveenä, liikutaan ulkotiloissa eikä käydä missään bileissä tai järjestetä lomahuoneissa mitään bileitä, on turvallista tulla tänne lomailemaan, Kivisaari arvioi.

Sekä matkailuyritykset että ylilääkäri Broas kiittelevät suomalaisten matkailijoiden käyttäytyvän enimmäkseen vastuullisesti.

– Valtaosin ihmiset ovat ymmärtäneet sen, että omalla käyttäytymisellä ja toiminnalla voidaan estää tartuntojen leviämistä, Broas sanoo.

Hänen mukaansa myös Lapin toimivaa testausjärjestelmää on kiittäminen siitä, etteivät tartunnat ole päässeet pahemmin leviämään.

– Teemme todella paljon testejä, ja esimerkiksi Levillä on useita testauspisteitä ympäri viikon auki, ja testituloksen saa jopa 15–30 minuutin sisään. Se on yksi syy siihen, miksi on saatu pidettyä tilanne hyvänä: tieto taudista on saatu nopeasti, jolloin on heti voitu ryhtyä jäljittämistyöhön.

Yksittäisiä mökkejä vaikea valvoa

Levillä huomiota herätti Villa Guruksi kutsutun suurikokoisen vuokramökin altistumisketju, josta Lapin sairaanhoitopiiri tiedotti aiemmin maaliskuussa. Lapin sairaanhoitopiirin johtajan Jari Jokelan mukaan on olemassa vaara, että myös pääsiäisen aikaan syntyy uusia tartuntaryppäitä, jos mökkitiloja vuokraavat eivät noudata aluehallintovirastojen ohjeita.

–  Se riski on olemassa, jos ohjeita ja suosituksia ei noudateta. En nyt sanoisi, että olen huolissaan, mutta ei voi täysin huoletonkaan olla sen asian suhteen, Jokela kommentoi.Helppoa tapaa yksityisissä vuokratiloissa puhkeavien ryppäiden välttämiseksi kokonaan ei ole. Jokelan mukaan yksityisten mökinvuokraajien koronaohjeiden noudattamista on vaikea valvoa.

Hiihtokeskuksissa suksi on luistanut korona-aikaan, ravintoloilla katastrofaalinen tilanne

Kokonaisuudessaan koronan alla eletty talvikausi on kohdellut Lapin matkailuyrittäjiä kaksijakoisesti.

–  Hotelleitten varaustilanne on ollut huono, ravintoloilla tilanne on ollut katastrofaalinen. Myös kuljetusyritykset ovat kärsineet ja jonkin verran myös vuokraamot. Ihmiset ovat tuoneet usein omia välineitä, jotta ovat voineet välttää jonottamista, Kivisaari kertoo

.Erityisen huono tilanne on ollut myös ohjelmapalveluyrittäjillä, jotka ovat kohdentaneet tarjontansa ulkomaisille turisteille.

–  Monet ovat joutuneet kokemaan sen, ettei juuri myydä yhtään mitään.Sen sijaan esimerkiksi hiihto- ja lomakeskukset ovat vetäneet väkeä hyvin.

–  Kotimaan kysyntä on ollut positiivinen yllätys, mutta se ei kokonaisuudessaan riitä paikkaamaan kansainvälistä kysyntää, sanoo Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma.

–  Lapin matkailutulot olivat noin miljardi euroa vuonna 2019. Kyllä tästä varmasti satoja miljoonia häviää tämän tilanteen seurauksena, vaikka matkailukeskuksilla tilanne onkin ollut positiivinen.

Lue myös:

    Uusimmat