Syntyneiden lasten määrä nousi Suomessa viime vuonna. Lapsia syntyi miltei 50 000, mikä on yli 3 000 lasta enemmän kuin vuonna 2020.
Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen joulukuun ennakkotilastosta.
Tarkalleen ottaen lapsia syntyi viime vuonna 49 583, mikä on 3 120 enemmän kuin vuonna 2020.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ilmiö on selvästi havaittavissa.
– Kyllä se selvästi näkyy. 1 500 on syntynyt tässä Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla noin 1 000. Eli selvä lisäys kyllä, kertoo naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen.
Vaikka synnyttäjien määrä on lisääntynyt, pystytään miltei kaikki asiakkaat hoitamaan Husissa, koska sairaaloja on useampia.
– Kätilöt ovat todella ammattitaitoisia ja tekevät potilaan hoidon ohjausta ihan joka päivä näiden sairaaloiden välillä. Hus-alueen lisäksi ihan yksittäisiä synnyttäjiä on jouduttu ohjaamaan Hus-alueen ulkopuolelle, kertoo synnytysosaston ylihoitaja Satu Polkko.
Muissa maissa ei vauvabuumia ole juuri nähty
Suomi on vauvabuumin osalta poikkeuksellinen maa näin korona-aikana.
– Näyttää siltä, että monissa muissa maissa tämä epidemia teki juuri päinvastoin, että syntyvyys kääntyi laskuun, mutta Suomessa kävi näin, Heinonen kuvaa.
Toimialajohtaja nostaa esiin mielenkiitoisen seikan.
– Keväällä 2020, jolloin tilanne oli pahimmillaan, itseasiassa se asia aktualisoitui sen jälkeen, kun maailma ikään kuin aukesi sitten kesällä. Ja tämä alkoi näkymään sitten 2021 helmi- maaliskuussa täällä meillä, Heinonen selittää.
Myös syntyvyys nousi edellisvuodesta. Ennakkotietojen mukaan kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna 1,46, kun edeltävänä vuonna se oli 1,37. Luku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.
