Kommentti: Isoja areenoita ja hikisiä klubikeikkoja – vuoden 2018 konsertit tarjosivat mieleenpainuvia hetkiä

MTV Uutisten viihdetoimitus listasi vuoden säväyttävimmät konserttikokemukset.

Kuluneeseen keikkavuoteen mahtui lukuisia konsertteja ympäri Suomea. Varsinkin festivaaleilla oli tänä vuonna erityisen kova kattaus, kun lavoilla nähtiin maailman kärkinimiä niin räpin, kuin rockinkin osalta. Lisäksi vuoden aikana nähdyt intiimit keikat tarjosivat ikimuistoisia hetkiä, joita isoilla areenoilla tai festivaaleilla on mahdoton imitoida.

Tässä MTV Uutisten viihdetoimituksen mieleen parhaiten painuneet konsertit vuonna 2018:

Brockhampton – Flow-festivaali

Amerikkalainen, poikabändiksi itseään nimittävä hip hop -ryhmä Brockhampton täytti Flow-festivaalin Lapin Kulta Areenan energiallaan. Äänekäs yleisö tanssi ja moshasi yhtyeen tarttuvien räppiä ja poppia yhdistelevien kappaleiden aikana kuin viimeistä päivää.

Disco Ensemble – Last Nights Out Tavastialla

Suomalaisen rock-musiikin yksi suurimmista päätti uransa yhdeksään perättäiseen keikkaan legendaarisella Tavastia-klubilla. Viimeisissä vedoissa näkyi ja kuului lopun lähestyminen, eikä yleisö tai yhtye jättänyt ketään kylmäksi. Tätä yhtyettä jäädään kaipaamaan kesän festarikattauksista ja klubien keikkalistoilta.

Jungle – Tavastia

Brittikokoonpanon aurinkoinen ilottelu Tavastialla oli parasta hoitoa, mitä marraskuun pimeyden keskellä harmaassa Suomessa saattoi toivoa. Yhtye on nousemassa suureen tähteyteen erittäin kovalla vauhdilla, joten intiimi keikka Helsingissä oli erittäin harvinaista herkkua suomalaisyleisölle. Tanssijalka alkaa vipattaa, kun vain muisteleekin tuon maanantai-illan meininkejä.

Arctic Monkeys – Flow-festivaali

Brittiyhtyeen odotettu ensimmäinen Suomen vierailu nähtiin kesän Flow-festivaaleilla. Yhtye tanssitti Suvilahden yleisöä soittamalla yllättävän laajalti kappaleita jokaiselta albumiltaan. Yhtyeen nokkamies Alex Turner tihkuu lavakarismaa, ja on kasvanut vuosien saatossa erinomaiseksi esiintyjäksi.

Depeche Mode – Hartwall Arena

Legendaarinen elektro-yhtye Depeche Mode on vieraillut Suomessa useaan otteeseen vuosikymmeniensä saatossa, mutta helmikuinen visiitti ei sekään jättänyt kylmäksi. Kokemus näkyi yhtyeen jäsenten jokaisessa eleessä, ja varsinkin laulaja Dave Gahanin rokkikukkoilu oli kerrassaan hypnoottista katsottavaa. Vaikka keikalla ei ikävä kyllä kuultu esimerkiksi yhtyeen suurhittiä Just Can't Get Enough, ilta jäi mieleen mahtipontisena ja näyttävänä.

Kendrick Lamar – Flow-festivaali

Kalifornian Comptonin kaupungista kotoisin oleva Kendrick Lamar villitsi Flow-festivaalin sunnuntai-illassa. Kendrick sai yleisöstä ylivoimaisesti eniten irti kaikista Flow-viikonlopun artisteista. Suvilahdessa kuultiin komea hittikavalkadi, johon mahtui muun muassa kappaleet Humble, King Kunta ja Alright.

Jack White – Ilosaarirock

Entinen The White Stripes -yhtyeen nokkamies rokkasi Seinäjoen Ilosaarirockissa viime kesänä. Keikka oli täynnä tuttuja kappaleita läpi Jack Whiten uran. Seinäjoella kuultiin muun muassa Seven Nation Army, Fell in Love With a Girl ja Steady, as She Goes.

Lue myös:

    Uusimmat