Kommentti: Ole sivistynyt, puhu seksistä!

Valtiomme sivistystä mitataan sillä, millä tavalla seksistä puhutaan, väittää MTV Uutisten tuottaja ja Seksimyytit-sarjan toinen juontaja Terhi Romo. 

Isäni yskii kurkkuunsa takertuneita sanoja irti samaan aikaan, kun valkoinen farmari Volvo pysähtyy liikennevaloihin. Ilma on vaivaannuttavan sakeaa. Voin aistia, kuinka ensimmäisen sanan kakistaminen tuntuu samalta kuin juoksisi maratonia harjoittelematta ja paljain jaloin.

– Niin olihan sinulle puhuttu kukista ja mehiläisistä koulussa?

– Juu on, vastaan lyhyesti ja katson ulos pelkääjän paikan ikkunasta.

Meistä kumpikaan ei halua puhua aiheesta, joten aiheesta ei puhuta.

Nyt kun aikaa on kulunut lähemmäs 20 vuotta, pohdin, miksi puhuminen oli silloin niin vaikeaa.

Isäni ei nimittäin ole ainoa, joka mieluummin puhuu seksistä ja ehkäisystä metaforin ja liian myöhään – hän on yksi pisara seksistä puhumattomuuden valtameressä.

Toisin kuitenkin pitäisi olla.

Vahingolliset seksimyytit muokkaavat todellisuuttamme

Kaikille maailman ihmisille kuuluvat seksuaalioikeudet, joiden toteutuminen on yhteiskunnan vastuulla. Seksistä puhuminen on osa oikeuksien toteutumista.

Viime vuosina seksistä on puhuttu yhä enemmän – hyvä. 
Puhutaanko tarpeeksi – ei.

Tämä tulkinta ei ole omani, vaan sitä ovat vahvistaneet myös ohjelmaamme osallistuneet asiantuntijat.

Fetissimyyttejä käsittelevässä jaksossa kysyimme seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Susanna Syldiltä, pitääkö paikkaansa, että ainoastaan miehillä on fetissejä. Ja eihän se pidä – miesten fetisseistä vain puhutaan enemmän. 

Syldin mukaan fetissien yhdistäminen miehiin ja pervouteen juontaa juurensa historiaan. Miesten seksuaalisuus on ollut kautta historian luvallisempaa ja vapaampaa kuin naisten tai muiden sukupuolten seksuaalisuus.

Seksuaalineuvoja-somevaikuttaja Joonas Pesosen mukaan yhteiskunnassa on ollut tarve rajoittaa ihmisten seksuaalista nautintoa kategorisoimalla tavat harrastaa seksiä normaaliksi tai epänormaaliksi. 

Voin vain kuvitella, mitä jatkuva epänormaalin tuntemus tekee yksilölle.

Jos seksistä ja seksuaaliterveydestä ei puhuta, saattavat nuoret ja vähän vanhemmatkin etsiä tietoa lähteistä, joiden äärellä tulisi osata olla äärikriittinen

Seurauksena voi olla hurahtaminen huuhaatrendeihin, kuten Gwyneth Paltrow'n suosittelemaan vaginan höyryhoitoon tai ehkäisyyn elmukelmulla. Pahimmassa tapauksessa trendit vievät sairaalahoitoon tai aiheuttavat elämän mittaiset traumat.

Seksuaalikasvatus on hyvää, mutta ei kaikille

No mutta onhan meillä terveystiedon oppitunnit ja seksuaalikasvatus! Valtio tekee kyllä osansa, jotkut voivat väittää.

Henna Meriläisen ja Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan Suomessa koulujen seksuaalikasvatus on hyvää. Tuntimäärien lisääminen on saanut aikaan parempia tuloksia.

He varoittavat kuitenkin, ettei laakereille kannata jäädä lepäämään. 1990-luvun laman aikana opetukseen tehtyjen leikkausten seurauksena teiniraskaudet ja sukupuolitaudit nuorten keskuudessa lisääntyivät.

Toisaalta Mia-Marja Kuuselan pro gradu -tutkielman mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat, että seksuaalivalistus on suunnattu vain valtaväestölle. Seksuaalivähemmistöjä ei tuntien aikana juuri mainittu ja ihastuminen samaan sukupuoleen kuvattiin ohimeneväksi. Tämä saa miettimään, onko seksuaalikasvatus todella hyvää, jos se jättää jotkut ulkopuolelle. 

Heteronaisen aurinkolasien läpi seksuaalioikeudet näyttävät toteutuvan Suomessa. Meidän kuitenkin pitäisi pitää huolta myös niiden ryhmien oikeuksien toteutumisesta, jotka eivät voi tai uskalla pitää mekkalaa.

Esimerkiksi kehitysvammainen voi olla fyysisesti aikuinen, jolla on aikuisen seksuaaliset tarpeet. Älyllisen vamman vuoksi nämä helposti sivuutetaan, eikä seksuaalisuudesta puhuta tai tietoa tarjota. Toteutuvatko silloin vammaisen seksuaalioikeudet?

On myös ristiriitaista, että vammaiset, jotka voisivat hyötyä seksityöntekijän tarjoamasta avusteisesta seksistä, eivät löydä palvelua, koska seksityötä ei saa markkinoida. 

Tämä asia on harmittanut myös jututtamiani seksityöntekijöitä, jotka kokevat avusteisen seksin mahdollistamisen tärkeäksi työksi.

Lisää lempeää ja hyväksyvää puhetta seksistä

Seksuaalikasvatusta tarvitsee jokainen vauvasta vaariin. Seksuaalisuus on muuttuvaa, ja ihmiset ansaitsevat tietoa seksuaalisuuden rikkaudesta eri elämänvaiheissa – ei ainoastaan yläkoulussa. Näin heillä on paremmat työkalut lisätä hyvinvointiaan kaikissa elämän mutkissa. 

Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat kaikille kaikissa elämänvaiheissa. Myös medialla on vastuu puhua seksistä.

Riittääkö keskeytetty yhdyntä ehkäisyksi? Vaikuttaako kondomin paksuus? Katso alta koko Seksimyytit-sarjan toinen jakso.

Estävätkö imetys tai alapesu seksin jälkeen raskaaksi tulemisen? 15:03
Estävätkö imetys tai alapesu seksin jälkeen raskaaksi tulemisen?

Seksimyytit-sarjan kolmannessa jaksossa syvennytään fetisseihin liittyviin myytteihin ja kuullaan millaisia fetissejä seksityöntekijältä pyydetään ja mitä niistä hän on valmis toteuttamaan. Katso kolmas jakso tästä

Onko ensimmäinen jakso vielä näkemättä? Seksimyytit-sarjan pilottijaksossa selvitetään, mistä miehet nauttivat ja miten eturauhanen liittyy peniksellisen ihmisen nautintoon. Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomossa.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat