Rooman populistihallitus ei osoita taipumisen merkkejä budjettikiistassa eikä EU:lla ole tehokkaita painostuskeinoja. Jos luottoluokittajien pinna palaa, vaihtoehtoja on kaksi: eurooppalaiset veronmaksajat, myös suomalaiset, kaivavat kuvettaan tai Italia jättää rahaliiton, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.
Haastattelin vuonna 1996 Saksan valtiovarainministeri Theo Waigelia. Hän oli joutunut kovaan ryöpytykseen epäiltyään, ettei leväperäinen Italia kelpaa euroalueen jäseneksi.
Waigel tyytyi siinä vaiheessa toistelemaan suomalaiselle toimittajalle, että velka- ja vajekriteerit eivät jousta.
Päätös oli jo kuitenkin tehty. Liittokansleri Helmut Kohl antoi korvatillikan valtiovarainministerilleen, ja korosti, että EU:n perustajajäsenen on itsestäänselvästi oltava mukana talous- ja rahaliitossa.
Tuolloin muuten moni markkina-asiantuntija epäili myös vakavasti, voidaanko Suomi ottaa mukaan. Meitä pidettiin devalvaatiojonglööreinä. Sittemmin näkemykset muuttuivat. Suomesta tuli euroluokan priimus.
Italia ei ole edes yrittänyt
Tänään näyttää yhä selvemmältä, että Italian kanssa tehtiin virhe. Kiitos Kohlin.
EU:n kolmanneksi suurin kansantalous ei ole kertaakaan vakavasti edes yrittänyt uudistaa valtionhallintoaan, sosiaalivakuutusjärjestelmäänsä tai työlakejaan globaalin talouden edellyttämään kuosiin.
Entinen EU-komissaari Mario Monti yritti pääministerinä, mutta aika loppui kesken. Nykyinen populistihallitus yrmii nyt aktiivisesti pirstaleiksi senkin vähän, minkä Monti esimerkiksi eläkejärjestelmän virtaviivaistamisessa sai aikaan.
