Komea suomalainen MM-ralliura on ohi
Esapekka Lapin pitkäaikainen kartanlukija Janne Ferm päättää uransa.
Pitkän uran myös MM-sarjan pääluokassa luonut Janne Ferm kertoi lopettamisestaan Chilen MM-rallin jälkeisessä WRC-haastattelussa. Esapekka Lappi jatkoi hänelle kiitoksia 15 yhteisestä kaudesta.
– Minun täytyy kiittää kaikesta, mitä olemme tehneet yhdessä. Tämä on ollut upea matka. Olemme tehneet tätä alusta alkaen, Lappi sanoi.
– Asetimme tavoitteita, Suomen mestaruuden. Emme olleet missään. Sitten kiipesimme ammattilaisiksi. Kiitos paljon siitä.
Ferm sanoi Lapille, että "me teimme tämän yhdessä".
– Tämä on ollut iso matka. Kiitos siitä.
– Nyt sinun täytyy tulla toimeen jonkun muun kanssa. Onnea siihen, Ferm kevensi.
Kaksi WRC-luokan voittoa
Suuresti arvostettu, varmasta ja luotettavasta työstään tunnettu Ferm on toiminut Lapin kartanlukijana vuodesta 2010 eteenpäin. Kaksikko saavutti yhdessä Suomen mestaruuden vuonna 2012. Kaudella 2014 tuli Euroopan mestaruus ja kaksi vuotta tästä WRC2-luokan mestaruus.
MM-sarjan WRC-pääluokassa kaksikko on kilpaillut vuodesta 2017 lähtien. He ovat edustaneet Toyotan, Citroenin, M-Sport Fordin ja Hyundain WRC-talleja.
Ferm ja Lappi voittivat yhdessä pääluokassa kaksi osakilpailua, Suomen MM-rallin Toyotalla 2017 ja Ruotsin MM-rallin Hyundailla tänä vuonna.
Tämän viikonlopun Chilen rallin on spekuloitu olleen mahdollisesti myös nykyisen osa-aikaiskuljettaja Lapin viimeinen MM-osakilpailu.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
15:03
Syyslomamatka ulkomaille? Helsinki-Vantaan ruuhkatiedot näkee jo kotona
-
14:53
Ex on Next: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
14:50
P. Diddyn oikeudenkäynti alkaa toukokuussa – musiikkimoguli pysyy vangittuna
-
14:47
Michelle ja Barack Obama julkaisivat rakkautta tihkuvan kuvan: "En olisi voinut pyytää parempaa puolisoa"
-
14:37
Kylian Mbappe kuvattiin Tukholman yössä – raivo repesi Ranskassa
-
14:29
Putin: Suhteet Iraniin ensisijaisia Venäjälle
-
14:24
Uutuuskirja: Marinin sisäpiirin "Projekti Nipsu" aikoi taivuttaa SDP:n Naton kannalle jo ennen sotaa Ukrainassa
-
14:23
Haluatko nähdä harvinaisen pyrstötähden? Pekka Pouta antaa vinkit bongaukseen
-
14:16
Koira repi naisen käden irti Australiassa
-
13:44
Puolustusministeri Häkkänen: Israelin toiminta täysin tuomittavaa ja laitonta
-
13:43
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki – "Osoittaa täydellistä piittaamattomuutta"
-
13:39
Yllätys TTK:n parinvaihtoviikon lähetyksessä – suosikkiartistit saapuvat esiintymään tanssien taustalle
-
13:19
Huuhkajilla on valtava heikkous, johon vastustajat iskevät kerta toisensa jälkeen – "Ratkaisi pelin"
-
13:12
Sari Essayah kommentoi viimein kohuttua eriävää Israel-mielipidettä sekä Palestiinan valtion tunnustamista
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
Lataa lisää