Yksi Suomen MM-jääkiekkojoukkueen kahdeksasta ensikertalaisesta, puolustaja Tom Koivisto on sopeutunut tulevaan Scandinavium-kotihalliinsa mutkattomasti. Ensi kaudella göteborgilaisessa Frölundassa pelaava Koivisto on esiintynyt Leijonien puolustuksessa edukseen.
MM-turnauksessa pelatun viiden ottelun jälkeen miehen plus/miinus-tilastossa komeilee +3.
-Puolustuspeliin on tullut kiinnitettyä erityistä huomiota. Jokerien päävalmentaja Raimo Summasen kanssa meillä oli asiasta puhetta moneen kertaan kauden aikana, Koivisto sanoo.
-Olen vuosien mittaan vahvistunut henkisesti. On hyvä liuottaa yltä leima, että minusta olisi vain hyökkäyssuunnan peliin, hän lisää.
Ruotsi-ottelun kolmas erä oli Leijonille shokkihoitoa myötätuulessa sujuneiden ottelujen jälkeen. Päätöserän 0-3-tappio jätti vastaisen varalle hampaankoloon yhtä ja toista.
-Pelasimme Ruotsia vastaan kaksi erää hyvää jääkiekkoa, mutta sitten liike loppui. Peli meni kolmannessa erässä ruiskimiseksi.
-Maalipaikat pitää hyödyntää paremmin. Niitä on meille tässä turnauksessa hoitunut melkoinen määrä, Koivisto toteaa.
(MTV3-STT)
