Koiran outo käytös herätti omistajan – pelasti perheen häkämyrkytykseltä

Tiesitkö? Näin monta palovaroitinta kotona oikeasti pitäisi olla 1:36
Näin monta palovaroitinta kotona pitäisi oikeasti olla.

Koira pelasti iowalaisen perheen häkämyrkytykseltä maanantai-iltana, kertoo muun muassa New York Post.

Iowalainen Brad Harbert kertoo paikalliselle medialle, että heidän perheensä koira Roxy herätti hänet huomaamaan, että talossa oli häkää. Hän kertoo koiran pelastaneen heidät häkämyrkytykseltä.

Koira käyttäytyi oudosti

Brad huomasi tilanteen, koska Roxy herätti hänet. Yleensä niin rauhallinen koira käyttäytyi omituisella tavalla. Se hyppeli hänen sängyltään lattialle ja siitä takaisin sänkyyn.

Silloin Brad kuuli häkävaroittimen hälyttävän. Hän hyppäsi ylös sängystä. Sillä välin koira oli jo raapimassa perheen pojan huoneen ovea katsoakseen, oliko tällä kaikki kunnossa.

Tutkittuaan varoitinta Brad huomasi sen tosiaan aktivoituneen. Talon ilmassa oli siis hiilimonoksidia. 

Brad vei poikansa, isänsä ja Roxyn ulos talosta. Sitten hän soitti hätänumeroon.

Häkää tulisijasta

Viranomaiset eivät ensin osanneet sanoa, mistä häkää oli päässyt ilmaan. Paikalle saapuneet energiayhtiön työntekijät saivat selville, että syynä oli talon sähköllä ja kaasulla toimiva tulisija.

Häkää eli hiilimonoksidia syntyy epätäydellisessä palamisessa, kertoo Terveyskirjasto. Jos ilmassa on häkää, sitä ei voi aistia, koska se on väritön, hajuton ja mauton kaasu.

Brad on todella ylpeä lemmikistään.

– Olen todella iloinen, että se on meillä.

Paikallinen uutiskanava teki Roxyn uroteosta jutun. Klippi katsottavissa alla.

Lue myös:

    Uusimmat