Kiusatun 8-vuotiaan elämä muuttui painajaiseksi – "Poikaani potkittiin, lyötiin ja uhkailtiin, kaveritkin kaikkosivat"

– Yhtenä iltana nukkumaan mennessä, toisella luokalla oleva poikani purskahti itkuun ja kertoi miettivänsä kouluun tullessa, että toivottavasti kiusaajat eivät ole siellä odottamassa, kuten he olivat olleet odottamassa viikon jokaisena päivänä.

Oululainen 2. luokalla oleva poika on joutunut vakavan kiusaamisen kohteeksi kuluneen kesän ja syksyn aikana. Pojan äiti kertoo poikaa kiusattavan koulumatkoilla ja vapaa-ajalla. Äidin tekemä päivitys kiusaamisesta oululaisten Facebook-ryhmässä synnytti värikästä keskustelua aiheen tiimoilta. MTV Uutiset ei julkaise äidin eikä lapsen nimeä.

– Poikaa kytätään koulumatkoilla, odotellaan milloin tulee kouluun. On heitelty reppua niin, että repussa olleet silmälasit ovat hajonneet. He ovat odottaneet aamulla koulun portilla ja kiusasivat.

– Kiusaaminen on ollut jopa ihan fyysistä väkivaltaa, poikaani on potkittu ja lyöty, kaadettu maahan, nimitelty ja uhkailtu.

Äidin kertoo kiusaamisen vaikuttaneen pojan kaverisuhteisiin ja vapaa-ajan viettoon.

– Vielä ensimmäisellä luokalla vapaa-ajalla riitti kavereita ja ovikello kävi tiuhaan tahtiin. Kiusaamisen alettua toisella luokalla kaikki muuttui. Kavereita on enää muutama. Eikä hän enää paljon ulkona käy.

"Kiusaaminen lähti siitä ja siirtyi koulumaailmaan"

Äiti uskoo viime kesälomalla tapahtuneen kiusaamisen olleen lähtölaukaus koko syksyn jatkuneille tapahtumille.

– Kesällä neljän pojan kööri pieksi poikani. Hän tuli naama naarmuilla ja itkuisena kotiin. Emmehän me silloin tajunneet, että kiusaajat ovat saman koulun oppilaita.

Tuolloin äiti ja pojan isoveli eivät ehtineet selvittää keitä tekijät olivat. Poika ei myöskään osannut kertoa muuta kiusaajista kuin neljästä isosta pojasta. Äiti uskoi tapauksen olleen vain tyhmyyden tiivistyminen poikaporukassa.

– Mielestäni se kiusaaminen lähti siitä ja siirtyi koulumaailmaan. En minä silloin uskonut sen lainkaan jatkuvan. Ajattelin sen olleen kertarysäys, ja joku “hyvä idea” poikien kesken.

Ykkösluokkalainen toi kiusaamisen julki

Kiusaamista ehti tapahtua kesän alusta lähes lokakuun loppuun ennen kuin se tuli äidin tietoon.

– Kiusaaminen tuli minun tietooni, kun naapurini sukulaispoika oli kertonut kiusaamisesta kotonaan lokakuussa. Kiusaamisen selvittyä otin yhteyttä kouluun.

Kiusaamistapauksen laajuuden alettua aueta äiti pelkäsi päästää poikaansa kouluun. Äiti alkoi myös löytää syksyn aikana tekemilleen havainnoille selityksen.

– Eräänä aamuna poika vaatteita pukiessaan kertoi, että joutuu miettimään aina eri reitin, mitä kautta menee kouluun, jotta ne (kiusaajat) eivät tulisi vastaan. Hän sanoi, että se sattuu kun he tönivät, ja ne tulee selän takaakin kimppuun ja haukkuvat, äiti muistelee syksyn tapahtumia.

– Olen syksyn mittaa ihmetellyt, miten pojan jalat ovat olleet aina mustelmilla, mutta hän ei koskaan sitä osannut oikein selittää. Lisäksi minulle ei ollut tullut tietoon mitään erikoista, niin olen ajatellut, että poikalapsi on vaan römynnyt tuolla kaveriporukan kanssa. Nythän tämä alkaa selviämään, mistä mustelmat ovat oikeasti tulleet.

Koulu vahvistaa tapahtuneen – "Siinä on ollut ylemmän luokan oppilaita"

Oulun normaalikoulun perusasteen apulaisrehtori Hannu Juuso vahvistaa kiusaamistapauksen MTV Uutisille.

– Siinä on ollut ylemmän luokan oppilaita, jotka ovat kiusanneet. Me pidimme perjantaina palaveria huoltajan kanssa ja selviteltiin asiaa. Asia on nyt käsittelyssä. Erinäistä kiusaamista on oppilaan kertoman mukaan tapahtunut koulumatkoilla ja kaupungin nuorisotilassa.

Rehtorin mukaan on valitettavaa, ettei kiusaamista ole saatu loppumaan aikaisemmista toimenpiteistä huolimatta, mutta uskoo tilanteen saamista hallintaan perjantaina sovittujen toimenpiteiden avulla. 

– Meillä ovat KiVa koulu -koordinaattorit selvittäneet asiaa syksyn aikana yhteistyössä opettajien, erityisopettajan ja äidin kanssa. Kiusaamista ei ole saatu loppumaan, mutta sitä on selvitetty koko ajan.

Rehtori kertoo, että koululla on nollatoleranssi kiusaamiseen, ja koulu tekee paljon kiusaamista ennaltaehkäisevää työtä. Kiusaamistapauksen selvittämistä on hankaloittanut tapahtumien sijoittuminen koulun ulkopuolelle. 

– Me yritämme tietysti auttaa huoltajia tunnistamaan kiusaajat, vaikka tapahtumat ovat olleet koulun ulkopuolella. Yritämme nyt löytää ne henkilöt, jotka ovat kiusanneet ja selvittää mitä on tapahtunut.

Perjantaina pidetyssä palaverissa mietittiin myös keinoja, jotta kiusaamiseen voitaisiin puuttua tehokkaasti. Rehtorin mukaan asian laajempaa selvittelyä jatketaan tämän viikon alusta, jolloin kiusaajiin ja heidän huoltajiin ollaan yhteydessä tapahtuneesta.

– Sovimme myös lapsen huoltajan kanssa, että tästä lähtien meiltä lähtee koulunkäyntiavustaja saattamaan lasta koulun päätyttyä niin kauan että huoltaja tulee vastaan, jotta saataisiin sillä tavalla kiusaamista ehkäistyä.

"Jos kerrot tästä niin sinulle käy tuplasti pahemmin"

Kiusaamisen tultua ilmi äiti on pohtinut miksei poika kertonut asiasta kenellekään. Hän kertoo kysyneensä pojaltaan tästä.

– Hän kertoi, että kiusaajat ovat sanoneet, että jos kerrot tästä niin sinulle käy tuplasti pahemmin.

Viime perjantai oli merkittävä päivä sekä kiusatulle kakkosluokkalaiselle että hänen äidilleen. Palaverilla oli selvästi vaikutusta, sillä poika oli äidin mukaan helpottuneen oloinen. 

– Hän varmaan ajattelee, että asia oli hänen osalta tässä, ja hän pääsee kiusaajista eroon.

Ennen palaveria poikaa jännitti, mutta äiti rohkaisi poikaansa.

– Sanoin pojalleni, että hänen pitää olla palaverissa nyt itse rohkea ja iso poika, koska sitä ei tiedä, vaikka ne kiusaa eskarissa olevia tai ykkösluokkalaisia, poikaani pienempiä, jotka eivät todellakaan uskalla sanoa asiasta. 

Lue myös:

    Uusimmat