Rallin MM-hopeaa päättyneellä kaudella saavuttaneen Mikko Hirvosen kalenteri on ollut joulukuussa aivan piukassa. Citroen on testannut autoaan neljässä maassa, ja lisäksi talli julkisti ensi kauden suunnitelmansa Abu Dhabissa. FIA:n palkintogaala puolestaan vei Hirvosen Turkkiin.
– On kyllä ollut aika paljon ohjelmaa. Portugalissa, Englannissa, Ruotsissa ja Ranskassa on vedetty testiä. Kiirettä on pitänyt. Vuoden lopussa on paljon erilaisia kissanristiäisiä, kun on palkintojenjakoa ja yhteistyökumppaneiden tapaamisia, Hirvonen sanoo.
Citroen saavutti jälleen autonvalmistajien maailmanmestaruuden ja Sebastien Loeb kuljettajien mestaruuden. Kultajuhlia on riittänyt.
– Merkkimestaruus tuntuu kuitenkin vielä vähän erilaiselta miltä se henkilökohtainen mestaruus voisi tuntua. Kyllä tähtäimiä ja tavoiteltavaa riittää sen suhteen vielä ensi vuodeksikin, Hirvonen sanoo.
Joulun Hirvonen viettää Suomessa. Uuden vuoden hän ottaa poikiensa kanssa vastaan etelän lämmössä.
