Kirjeenvaihtajan kommentti: Trump oli sittenkin oikeassa

1:40imgKatso video: Naton on määrä päättää pian puolustusmenojen merkittävästä lisäämisestä.
Julkaistu 20.06.2025 20:35
Toimittajan kuva
Janne Puumalainen

janne.puumalainen@mtv.fi

Eurooppalaiset saivat muovattua Donald Trumpin utopistisesta vaatimuksesta realistisemman, mutta heidän on näyteltävä Trumpin olleen oikeassa, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaatimukset Nato-liittolaisille alkoivat jo ennen kuin hän ehti palata Valkoiseen taloon. Tämän vuoden alussa Trump ilmoitti odottavansa Nato-mailta viiden prosentin puolustusmenoja suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Utopistinen ja epärealistinen olivat sanoja, jotka toistuivat pian tämän jälkeen monissa taustakeskusteluissa eurooppalaisten diplomaattien kanssa. Vastaavia arvioita kuului myös julkisessa keskustelussa.

Samalla arveltiin, että vaatimus on lähinnä neuvottelujen avaus, josta lähdettäisiin vähitellen alaspäin realistisemmalle tasolle.

Trumpin esittäessä vaatimuksensa monen Länsi- ja Etelä-Euroopan maan puolustusmenot eivät olleet saavuttaneet edes nykyistä kahden prosentin menotavoitetta, josta sovittiin Walesin huippukokouksessa vuonna 2014. 

Vaatimukseen oli silti pakko suhtautua vakavasti. Esittihän sen arvaamattomuudestaan tunnettu mies, josta pian tulisi maanosan tärkeimmin turvallisuuden takaajan presidentti. 

Trumpin sitoutuminen Naton kollektiiviseen puolustukseen herätti jo valmiiksi kysymysmerkkejä. Jotain oli siis Euroopassa tehtävä.

Lähinnä Puola ja Baltian maat, jotka käyttävät Natossa eniten puolustukseensa, pitivät Trumpin vaatimusta suoralta kädeltä hyvänä.

Nyt tilanne on se, että Naton jäsenmaat ovat yhtä lukuunottamatta valmiita hyväksymään uuden viiden prosentin puolustusmenotavoitteen juhannuksen jälkeen pidettävässä Haagin huippukokouksessa.

Hankalaksi on heittäytynyt Espanja, joka haluaa tavoitteesta itselleen tai kaikille vapaaehtoiseen voidakseen kuitata uuden menotason. Jos maa ei ennen huippukokousta käytävissä neuvotteluissa taivu, on pääministeri Pedro Sanchez ensi viikolla Haagissa puun ja kuoren välissä.

Utopiasta realismiin

Mutta miten puolessa vuodessa on päästy tilanteeseen, jossa utopiaksi leimattu vaatimus on edes lähellä sen hyväksymistä.

Käänteen takana on ennen kaikkea Naton pääsihteeri Mark Rutten, tai hänen esikuntansa, poliittinen insinööritaito. Rutte on säilyttänyt viiden prosentin ylätason lukuna, mutta pilkkonut sen helpommin sulatettavaan muotoon.

Tavoite varsinaisista puolustusmenoista tulisi jatkossa olemaan 3,5 prosenttia. 1,5 prosenttia käytettäisiin "puolustusta tukeviin menoihin".

Trumpin matematiikan taustoja on vaikea arvioida täysin, mutta Rutten suunnitelmille on selitys.

Kaiken taustalla on Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Se herätti Naton päivittämään puolustussuunnitelmansa vastaamaan Venäjän ja sen autoritääristen liittolaisten aiheuttamaa uhkaa. 

Puolustussuunnitelmien toteuttamiseen tarvitaan lisää joukkoja ja kalustoa — ei vain paperilla vaan käytännössä.

Trump Rutte AOPPuolustusmenotavoitteen pilkkomisen kahteen osaan takana on Naton pääsihteeri Mark Rutten ja hänen esikuntansa poliittinen insinööritaito.The Mega Agency

3,5 prosenttia perustuu tarpeeseen

Juuri viimeistellyt suorituskykytavoitteet täydentävät puolustussuunnitelmia maakohtaisten vaatimusten osalta.

Ne ovat pitkälti salaisia, mutta jotain tiedetään. Esimerkiksi Saksa on kertonut tarvitsevansa tavoitteiden täyttämiseen jopa noin 60 000 uutta sotilasta aktiivipalvelukseen.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan suorituskykytavoitteiden toteuttaminen vaatii jäsenmailta joka tapauksessa 3,5–4 prosentin menotasoa.

Neuvottelut 1,5 prosentin "tukikuluista" ovat vielä kesken. Sinne voitaisiin laskea esimerkiksi puolustusta tai puolustusteollisuutta tukevaa infrastruktuuria, huoltovarmuutta ja kyberturvallisuutta.

Näitä kulueriä kansallisista budjeteista löytyy jo valmiiksi. Suomen kaltainen maa saattaisi täyttää 1,5 prosentin tavoitteen tälläkin hetkellä.

Rutten esityksen mukaiseen viiteen prosenttiin pääseminen ei siis pitäisi olla niin vaikeaa kuin viiteen prosenttiin, joka koostuisi vain suorista puolustusmenoista. 

3,5 prosentissakin riittää valtavasti töitä. Se haastaa Euroopan kansalliset budjetit ja poliittisen päätöksenteon tulevina vuosina.

"Trump oli sittenkin oikeassa"

Rutten suunnitelma mahdollistaa sen, että Euroopan Nato-maat voivat hyväksyä "viiden prosentin tavoitteen", koska se vastaa todellisia tarpeita. Samoin siksi, että osa menoista voidaan jyvittää jo olemassa oleviin rakenteisiin eikä haaste taloudelle ole ihan niin suuri kuin Trumpin alkuperäisessä vaatimuksessa.

Osa kauempana Naton itärajalta sijaitsevista maista saattaa myös ajatella, että tavoite saavutetaan "sitten joskus", oli neuvottelutulos aikataulusta sitten mikä tahansa. Näinhän kävi aiemmankin tavoitteen kanssa – valitettavasti.

Samalla Trump voisi kuitenkin esittää lopputuloksen suurena voittona kotimaassaan. Hän vaati viittä prosenttia ja sen myös sai.

Sinänsä arviot Trumpin vaatimuksen utopistisuudesta ja neuvotteluteknisestä luonteesta pitivät siis paikkansa. Mutta koska hänelle tärkeintä on se, miltä asiat näyttävät, on eurooppalaisten Haagissa sanottava: Trump oli sittenkin oikeassa.

Tämän esteenä on nyt lähinnä Espanja. Riskinä on, että Trumpin viha kohdistuisi vain Sanchezin sijaan kaikkiin eurooppalaisiin liittolaisiin, jos hänen diplomaattinen voittonsa jää saamatta.

Tuoreimmat aiheesta

Naton huippukokous