Kirjeenvaihtaja lyttää Ruotsin "ennenkuulumattoman koronarajoituksen": "Ei koske yksityistapahtumia, ei koske ravintoloita, ei tule heti voimaan"
MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Jukka Lehto kyseenalaistaa Ruotsin uusia koronatoimia.
Ruotsin hallitus julkaisi tänään päätöksen, jonka mukaan julkisiin tapahtumiin tulee kahdeksan hengen kokoontumisrajoitus.
– Päätös koskee vain julkisia tapahtumia, kuten elokuvateattereita, urheilutapahtumia eli tällaisia, joihin haetaan poliisilta lupa. Mutta tämä ei koske ravintoloita, joissa on kahdeksan hengen seurueiden rajoitus.
– Se ei myöskään koske yksityistapahtumia, joista todistettavasti tartuntoja on lähtenyt leviämään eteenpäin, Lehto muistutti MTV Uutiset Livessä.
Länsinaapurissa 24. marraskuuta voimaan tulevaa päätöstä on kuvailtu ennenkuulumattomaksi.
– Raja kuulostaa kovalta, mutta sen vaikutusta voidaan miettiä, ja ennen kaikkea, se ei tule heti voimaan, Lehto muistuttaa.
Lehdon mukaan ihmiset Ruotsissa ovat välinpitämättömiä koronaohjeita kohtaan.
– Ehkä tärkein tarkoitus hallituksen taustalla olikin kansan herättely, hän pohtii.
Uusi rajoitus on voimassa kuukauden eli se loppuu jouluaattona.
– Rajoituksen merkitys ei ole sellainen, että sillä kukistetaan koronavirus. Tällä hetkellä (tartuntojen) kehitys menee pystysuoraan ylöspäin.
Katso pääkuvan videolta kirjeenvaihtajan koko arvio.
Uusimmat
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
Lataa lisää